keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Popcult 2017- vuoden auringonpaisteet

Hellurei. Ex tempore-päätökseni lähteä popcultiin poiki mm hienon aurinkoisen viikonlopun meren äärellä, leijonan ja yleisen hyvän conikauden aloituksen kävijänä.

Leijonatyty-cossi tuli valmiiksi klassisesti edellisenä iltana, koska peruukin töyhtö meinasi unohtua. Tämä oli ensimmäinen kerta kun ompelin korvia peruukkiin kiinni ja aion jatkossa suosia samaa metodia jos peruukki on hahmospesifi.






Sitten itse tapahtumaan.




Popcult järjestettiin tälläkertaa conferenssikeskuksessa katajannokan laitureilla, mikä osoittautui omasta mielestäni viimevuotista tapahtumapaikkaa paremmaksi valinnaksi. Tilaa oli paljon ja kaikki paikat löytyivät helposti eikä ainakaan omalle kohdalleni osunut yhtään ruuhkia (paitsi cossikisan jono). Tapahtuma itsessään sujui aikalailla ongelmitta vaikka pieniä lapsenkenkäisyyksiä vielä löytikin.

Kotikaupungissa conittamisessa on aina se oma outo fiiliksensä, kun voi lähteä tapahtumaan ja sieltä pois milloin haluaa. Myös julkisissa kulkeminen cossi päällä on aina yhtä kiusallista. Lauantaina pukuilin Kemono Friendsistä Leijona-tytyä ja cossi osoittautui hurjan kuumaksi. Sisätiloissa karvakaulus ei onneksi tottumisen jälkeen hiostanut enää läheskään yhtä paljon. Sunnuntaina pukuilin uudelleen jo SM-kisoissa nähtyä Michiru Oharaa dersutesta. Leipis oli mukava päällä ja sopiva iltapäivällä viilenevään ilmaan. Pitää tehdä lisää näitä perustytyjä koska asut eivät vaadi paljon vippaskonsteja ja ovat kivoja päällä juuri tällaisissa tapahtumissa.






 Conipaikalle saavuttuani kiertelin ja törmäilin tuttuihin sillä minulla ei ollut kuin kolme ohjelmaa koko tapahtumassa joihin halusin. Lauantaina kävin katsomassa Cilucolan "Kenelle tämä oikein on suunnattu-Kun kohderyhmät sekoittuvat"-luennolla ja sunnuntaina Missalic3n "All T all shade- RuPaul's drag racen mehukkaimmat draamat" luennolla sekä cossikisassa.

Cilucolan luento oli mielenkiintoinen ja Cilla itse on hyvä puhuja joka saa mielenkiinnon pidettyä yllä koko kuuntelukokemuksen ajan. Ohjelmassa oli paljon asiaa ja jokaisesta aiheesta olisi kuullut mielellään lisääkin. Toisaalta on myös mukavaa jos luennon jälkeen jää tiedonhalu joka ajaa etsimään tietoa sivutuista asioista. Kohderyhmien sekoittuminen onkin kiinnostava aihe josta kuulisi mielellään lisää jatkossakin.

Missalic3n Rupaul's drag race luento valotti tosi tv:n draamanluontikeinoja ihan uudella tavalla. Samalla itseäni kiinnostava ja koukuttava sarja ja sen kisailijoiden arki avautui silmieni edessä ihan erilaisena kuin olin osannut ajatella. Luennoitsijana Ria oli todella hyvä ja sopivan rento. Arvostin myös sitä kuinka paljon taustatyötä oli tehty kaikkien luennolla esitettyjen faktojen pohjaksi. Esimerkkejä annettiin ja avattiin niin että myös sarjaa katsomattomille varmasti aukeni mistä oli kyse.

Cossikisoissa oli hyvä taso ja originaalihahmokisa oli tänävuonna oma suosikkini osallistujien kirjon kannalta. Cmv-kisa oli hyvä lisä vaikka kisaajia olikin harmillisen vähän. Perus lavajuoksukisana popcultin kisa on varmasti hyvä ihmisille jotka eivät kisaa paljon, sillä kisaajien taso oli inhimillinen eikä kukaan pompannut silmään ns selkeänä voittajana. Tapahtumapaikan lava oli hämmentävän kapean oloinen mutta eipä siellä esityksiä nähtykään. Harmittelin etten lopulta päässyt osallistumaan, sillä kisa vaikutti minunkin taitotasolleni sopivalta. Iso kiitos juontajille jotka vetivät shown kotiin upealla ja huumoririkkaalla juonnollaan!

Näiden kolmen ohjelman lisäksi vietin aikaa ihan vain puhtaan conihengaillen muutamien kavereideni kanssa ja hengaustapahtumana popcult toimiikin minulle parhaiten. Tapahtuma on kotikaupungissa ja sinne ei siksi tavallaan tarvitse väkisin keksiä tekemistä. Aion jatkossakin osallistua popcultiin jos vain pääsen, sillä tapahtuma vaikuttaa hyvältä ja hyvin järjestetyltä conilta jolla on vielä mahdollisuuksia kasvaa paljon. Itse kuitenkin länkkäriviihdettä vain satunnaisesti kuluttavana tuntui hieman irtonaiselta pyöriä tapahtumassa, koska suurin osa aiheista ei koskettanut minua.
Kemonoystävät Huilaile (vas.) ja Hoothoot!

pseudo-turrikaveri

tapahtumapaikalla oli ihana parveke jossa oli kirkasta. Kuvan ottohetkellä
kukaan ei nähnyt mitään.


luotetut popcult-ystävät Mittensitten (vas) ja Moonie
Yleisesti conihengaaminen tuntuu lipun haaskaukselta, mutta popcult on tapahtuma johon en menisi jos siellä ei olisi kavereita, eli tällainen kahden päivän waai tanoshii-hengailu cossit päällä oli ihan raikas tuulahdus kevääseen.


Loottiakin tarttui tapahtumasta mukaan ja olen löytäny taidekujat aivan uudella tavalla viimeisten kolmen vuoden aikana. Vielä kun saisi deresute-juttuja kujille niin heittäisin vain kaikkia sitä myyviä kujalaisia rahalla päin näköä.



Kokonaisuutena popcultista jäi hyvä fiilis ja se nosti desuodotusta taas pintaan. Kotikaupunkitapahtumana popcult on ehdottomasti käynnin arvoinen ja mukava kahden päivän kavericon. Seuraavan kerran conitellaan sitten desussa ja toivottavasti ennen sitä joko julkaisen hattupostaukseni tai kirjoittelemme Mischiefzeron kanssa maidragoneista ja muusta menosta.

Siihen  asti näihin kuviin ja tunnelmiin:

peruukki yukicon-teloilla ennen harjausta tuotti tuskaa

Paljon parempi!





~Anakichi

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Hups.

...Menihän siinä aikaa postaamatta. Yukicon oli ja meni ja imi mehut. Osittain postaamattomuuden syy on siinä että vain minä lopulta olin kyseisessä conissa mutta Mischiefero saa itse avata tätä lisää. Yuki oli minulle taas työcon ja kahvilan kanssa oli kädet täynnä eli siitä ei saada postausta.

No mitä tässä hiljaisessa ajassa on sitten tapahtunut cosplayn saralla?
Ei yhtikäs mitään.

Nyt onkin hyvä aika vetreyttää blogisormet ja palata kertomalla hieman suunnitelmista ja niiden muutoksista.

Ihan ensiksi peruin jo kauan sitten osallistumiseni popcultin kisaan mikä tarkoittaa myös sitä että hattupostaus vähän pysähtyi. Se on luonnoksissa ja lupaan julkaista sen kyllä. Kisaan menemättömyyteni johtui eräästä kauhuproggiksesta, johon en nyt sitten lopulta osallistukaan. ":D"

Päätinkin siis pari päivää sitten että olenkin menossa popcultiin ja ajattelin kierrättää siellä Koumen ja Leipiksen cossit. Toisin kävi. Viime kauden ihanimpiin animeihin lukeutuva Kemono Friends herätti monien hahmojen kohdalla cossihimoja ja ensimmäiset "Ui cossitaan noita" kommentit kirvoittivat Leijona- Hirvi kaveriviholliset. Selailinkin sitten kaveruskuvia netissä ja muistin leijona-chanin olemassaolon. Päätin tehdä kyseisen hahmon Popcultiin näin viikon varoajalla.




Onneksi Mischiefzeron vanha Haruki-hame oli tarpeeksi oikean näköinen ja tallessa muuton jälkeen ja kaapeista löytyi kasa vaaleita peruukkeja ja karvakangasta, niin ei tarvinnut ihan alusta asti aloittaa tällä aikataululla. Akuriddle-tyttösistä tästä asusta löytyykin myös Nion peruukki jota  on ryhditetty touhouvania Marisan kuiduilla. Uskon saavani kemonokaverini valmiiksi Popcultiin vallan mainiosti ja saatan tuoda sen myös Desuun.








Sitten aasinsillan kautta Desuconiin. Desusuunnitelmista ainakin yksi on vahvistunut ja aloitettu, kun edelliskauden toinen ihana sarja Miss Kobayashi's Dragon maid ihastutti meitä kovasti. Ennen sarjan katsomista olin saanut useammastakin suunnasta kehotuksia pukuilla ihanaa pehmeää Kannaa. Sarjan katsottuani ei ollut kysymystäkään etteikö tuo pulleajalkainen vaaleanpunainen lohikäärme olisi minun valintani. Kannaan olen jo ehtinyt tilaamaan peruukin, myymään sen ja modaamaan uuden itse. Sarvet ovat viimesilauksia vaille valmiina ja ponnaritkin jo tulossa.


Sarvista ei ollut viimeistellympää kuvaa vielä


häntyli


Saimme kasaan pienen ryhmän Maidragoneita (vain fafnir ja lucoa puuttuvat) ja Mischiefzerokin rikkoo cossittomuutensa vihdoin sillä Tohru on ihan pienestä kiinni valmiina!

pöllin kuvan Mischiefzeron instagramista


Olen desussa taas cosplaymammailemassa ja teen sitä luultavimmin Kannacossissani. Olen pehmoinen ja minua saa halia!

Tiedämme myös että olemme kyllä osallistumassa Traconiin ja minulla on sinnekin jo yksi cossi suunnitteilla mutta ehkä näistä asioista on turvallisempaa puhua kunhan kankaat on hankittu. Harmillisesti Tracon ei tänävuonna järjestä parikisaa, eli suunnitelmat siihen osallistumisesta jäivät sitten vain suunnitelmiksi. Tästä eteenpäin olisi taas tarkoitus yrittää aktivoitua postailun saralla ja yrittää tehdä edes yksi cossi/con.

Eipä siinä kai muuta! Tapaamme viimeistään Popcultin jälkeisissä postaustunnelmissa!

Näihin kuviin ja tunnelmiin

-Anakichi

lauantai 4. helmikuuta 2017

Desucon Frostbite - Jotain uutta, jotain vanhaa ja jotain viimeisteltyä

M: Frostbitesta on kulunut nyt viikko, conirutto alkaa molemmilla pikkuhiljaa hellittää ja onkin aika vilkaista tämän vuoden aloitustapahtumaa. Cossipuolella Anakichin asut saatiin valmiiksi, mutta minä jätin Akitsu Marun tekemättä. En koskaan suuttunut Palutenan tekemiseen, enkä aikonut uhrata koko torstaiyötä ompelemiseen, joten hiippailin jälleen kerran siviileissä koko viikonlopun. Osittain tämän vuoksi toimin myös koko viikonlopun kuvaajana, joten kaikki tekstin ei-selfiet ovat lähes poikkeuksetta minun ottamiani.
Rikkooko Palutena cossaamattomuuden kiroukseni? Se jää nähtäväksi.

A: Frosti oli minulle töi_con ja vietinkin jo perjantai-iltaa töissä lipunvaihdossa. Homma oli tuttua jo traconista joten hyvinhän se meni. En jaksanut perjantaille mitään kigua erityisempää ja koska sad narutoboys oli lopulta päivän lopullinen destinaatio.


M: Loppuporukkamme etsiytyi paikalle neljän maissa, jolloin ehti mukavasti vaihtaa lipun ilman jonoa. Hengailimme Puusepän salissa ennen virallista avaamisaikaa, ja ehdimme mukavasti ilman kiirettä avajaisiin. Avajaiset oli myös tällä kerralla teemoitettu ja toimi nyt paljon paremmin. Cowboyteeman ja "etsintäkuulutusten" myötä eri palveluiden esittelyt eivät tuntuneet niin pakotetuilta kuin kesän Desuconissa. Avajaisten jälkeen porukka syöksyi pukuhuoneeseen, sillä vuorossa oli illan kohokohta...

#sadnarutoboyz2006
A: Kymmenes vuoteni cosplayn parissa ei olisi voinut pyörähtää käyntiin paremmin. Keksimme Desuconissa 2016 illan humussa hienon idean: mitä jos tehtäisiin männäaikojen cossiaikoja parodioiva ryhmä ja tehtäisiin tahallaan huonosti Narutocossit. Porukka innostui ja suunnitelma toteutettiin vähin äänin viimeisen viikon sisään ennen conia. Oli hauska huomata että moni kommentoi ryhmäämme muistellen menneitä cossiaikoja. Videomateriaalia tästä ryhmästä on luvassa myöhemmin.




Kun aloimme väsyä caramelldansenista ja pullonpyörittelystä, vaihdoin takaisin kiguun ja suuntasimme hotellille, koska minulla alkoi cossikuuttihommad seuraavana aamuna.


A: Lauantaiaamuna cossia pukiessa Satonen valitseminen lauantai-kuuttipuvuksi osoittautui hyväksi valinnaksi. Cossi oli helppo ja nopsa vetää päälle eikä sen päälläpitämistä tarvinnut miettiä paljoa. Paljon plussaa siitä että päätin tehdä kissapussista oikean pussin, puhelin oli nimittäin kätevästi hollilla kokoajan! Kuvasimme cossin ja huomasin että huivi oli kaksoisleuan peittämisee oivallinen ase ja hyviä ruutuja tuli enemmän kuin yleensä! Olen myös todella tyytyväinen punaisen hameen kangasvalintaan vaikka sen ompelu välillä olikin ihan hirveää, sen verran kivalta se kuvissa näyttää!


M: Meidän lauantaipäivämme meni cossikisoja lukuunottamatta aikalailla hengailuksi, kiinnostava ohjelma kun oli muina päivinä. Jäimme myös huomaamatta pariksi tunniksi lätkimään Pikkupirin ja Kingschairin kanssa Magic the Gatheringia, mikä osoittautui yllättävän hauskaksi ajanvietteeksi. Onneksi on jo yksi kallis harrastus... Kahden maissa nappasimme Anakichin tauoltaan kuvattavaksi, ja kyllähän siinä tuli napsittua aika monet kuvat.





A: Cossikuutteilin tosiaan suurimman osan päivästä ja pidin kovasti hommasta! Saimme cosplaymammoina oikein isot punaiset coninauhat mutta enpä kyllä coniheilaa saanut. Mammailussa parasta on mielestäni se, että saa auttaa muita ja tsemppailla. Myös bäkkärihulina on turvallisempaa ja stressivapaampaa näin mammana kuin kisaajana, vaikka kyllähän tuo kisakiinnostelu nosti päätään töitä tehdessä.



M: Pääsimme seuraamaan cossikisoja melkeinpä aitiopaikoilta. Tämänvuotiset kisat oli todella mukavaa katsottavaa, ja tunteet heilui laidasta laitaan. Tykkäsin myös siitä, että Desucon oli ainakin kerraksi ottanut ihan tavallisen pukukisan ohjelmistoonsa. Ainut miinus täytyy antaa takanamme istuvile ihmisille, joiden harvinaisen terävä kiljuminen koetteli tärykalvoja useammin kuin kerran... Cossikisan jälkeen odottelimme Anakichin bäkkäriltä ennenkuin palasimme takaisin hotellille syömään. Nappasin tässä välissä vielä pari kuvaa Pikkupirin Uzumaki-cossista hotelllin käytävällä. Pikkupiri ja Kingschair hiippailivat ruokailun jälkeen vielä iltabileisiin, mutta me päätimme jäädä lahnailemaan sänkyihin.

2spoopi
A: Sunnuntaina viimepäivän reilun 11h tunnin työrupeama tuntui vahvana ja olin jo ehtinyt ajatella etten laittaisi Miriaa ollenkaan. Cossi oli kuitenkin tehty vihdoin valmiiksi, joten perkelöidyin ja kasasin cossin päälleni. Miriasta tuli muuten ensimmäinen keskenjäänyt cossi joka sitten oikeasti tehtiin loppuun. (Ei siinä, kyllähän siihen upposi vajaa 250e) Miria oli vastoin odotuksiani mukava päällä. Olen hyvin hämmentynyt koska kaikki hamekerrokset ja muut antoivat minun odottaa toisin. Sunnuntai meni haahuten ja shoppaillen ja shoottaillen. Kun latasin kuvat koneelle, yllätyin miten monta hyvää kuvaa myös Miriasta saatiin!

 

Taikauskoisena idolipelihelvettiin uponneena henkilönä olin onnellinen kun Mirian SSR-rajoitettu kortti tuli rollattavaksi. Halusin nimittäin rollata kyseistä korttia kun cossasin kyseistä korttia. En ollut uskoa silmiäni kun sain kuin sainkin haluamani!


Tunnelataus ei kantaudu kuvasta tarpeeksi. Kun olin toennut kokemuksestani, olikin aika siirtyä shoottimaan!














M: Sunnuntai meni ainakin minun puolestani niin paljon koomailuksi, että ohjelmissa käynti unohtui ihan kokonaan. Jäi siis mobagejutut ja animeharrastus aikuisena kuuntelematta. Perjantaina jäi myös narutopoikien kuvaamisen takia animesuosittelut cossaajille väliin, mikä oli ehkä viikonlopun suurin harmitus. Raahauduimme kuitenkin päättäjäisiin, mikä jatkoi mukavasti sekä avajaisten että viime Desuconin teemaa. Kokonaisuutena Frostbite oli aika napakka paketti, ei mitään erityisen pahaa muttei erityisen hyvääkään. Hirveästi ei tosin ole ehtinyt darrailemaan, sillä Yukicon kuumottelee jo kahden viikon päästä ja cossi on aika pahasti kesken. Taidanpa palata ompelukoneen ääreen...

A: Frostista jäi käteen muutamien idoliavaimenperien ja Pokemon Sunin lisäksi hyvä cossifiilis ja erityisesti kisafiilis. Onkin hyvä että palo kisaamaan on olemassa, sillä kunhan olen Yukiconissa meidoiluni hoitanut, alkaa cossin tekeminen Popcultin kisaan. Kerron asusta ja hahmosta tarkemmin hatuntekopostauksessani, eli pysykää kuulolla!!

Näihin kuviin ja tunnelmiin...









-Anakichi

~ MischiefZero