sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Hei rakas cosplaypäiväkirja...

... minä tässä taas, Anakichi, eilenhän me viimeksi nähtiin..Hassu juttu kävi tänään, tai no, osalta jo eilen... Sain nimittäin cossia edistettyä. Molempia cosseja, itseasiassa!

Reissullamme kaupungille Mrs Highandmighty ja minä eksyilimme pitkin seppälää ja kaikkea muuta mielenkiintoista, mielessämme cossiosien ostelu. (okei, minulla oli enemmän mielessä vaatteet, mutta se annettakoon anteeksi.) Pääsin kokeilemaan peruukin (Flaky) pakkasenkiestoa, kun oma tukka näytti kanan perseeltä, joten nykäisin sen päähäni kaupunkiin lähtiessä. Hyvin kesti, eikä edes sotkeentunut pahasti, a small victory!

En eilen saanut puhelinta yhdistettyä koneeseen (tietotekniikan ihmelapsi), joten lisäilenkin eilisiä tuloksia nyt tänne. Saatte myös uuden uutta proppikuvaa suoraan isäni verstaalta!

Enimmäkseen olen  edistänyt Flakya, koska ponin pienet osat on jo näperrelty.. Seuraavana pitäisi tehdä ja maalata paita..

Mutta niitä kuvia!

Kukkuu, tässä tätä nyt olis..
























Tässä allekirjoittanut Mrs highandmightyn kotona, taustalla luova sotku, päässä peruukki ja kasvoilla aamuauringon ensisäteet. (ei nyt vaan, meikkiä se on, en nouse aamulla noin hehkeänä.)

 Kun olin vääntänyt peruukin ja meikin, oli aika alkaa leikkiä uudella lelulla...


Ihana kuumaliimapyssy <3




Liimasin hengettömiä pinnejä ja pinnejä valkoisesta paksusta huovasta leikattuihin "hiutaleisiin", jotta ne saisi kiinni peruukkiin.. (moni cossaaja, joka on cossannut flakya on sortunut teippiin, ja ole hiljaa, en ainakaan itse ollut lähellä sitä!)

Huomatkaa hienoinen glitterin mainostus















Ne ovat kirkkaan punaisia, jos ei vaikka näkyis peruukista


















Tuollaisia nipsuja siis kiinnittelin ja tulos oli tämä:



nämä pitkiin latvoihin...

...ja nämä tyveen peruukkiverkon sekaan





Ja nyt peruukin hilseytys:

 
Hih, Hah, hilpeää!

 Meininki on hyvin punainen, kuten voitte allekirjoittaneen naamasta ja kuvaustaustaksi alistuneesta peitosta voitte päätellä... Menovetenäni toimi Mountain Dew (taas mainos, missä on mun sopimukset?!)

Voi kun se on hyvää...voivoivoi kun se on hyvää....

On tuo highandmightykin tehnyt töitä, voi on! Sillävälin kun näpertelin, hän ompeli Flippyn/Fliqpyn paitaa :3 hihat vain puuttuvat!

Sitten poneihin aiheisiin (luulitteko että te saatte sen proppikatsauksen jo nyt? HAH!)

Tämän päivän aiheena: korvat, korvat KORVAT, KORVAT korvat!!

Löysin tällaisen mukavan tutoriaalin, jota hieman muokkasin omanlaisekseni (minä pidän isoista ja pitkistä korvista..)


MLP:n ponien korvathan ovat tunnetusti pehmeät ja ihanat (mitä, olenko ainoa?), joten tein korvat ohuesta huovasta (sapphire shores on muuten keltainen, koska ihonvärinen poni on hämmennys.)

Niin pehmeitä korvia...
Tässä on siis oma versioni ponikorvista:

Niiskuneiti tässä päivää..



..Ai muumipeikkokin päätti liittyä seuraan!


























Tein kaavan hieman pidemmäksi ja kapeammaksi kuin videolla ja taitoin reiän umpeen, koska lopputulos ei miellyttänyt silmääni.. (nyt on vain ongelmana kiinnitys, mutta minä huollan sen kyllä.)

Jos jotakuta kiinnostaa, tässä olisi:

Ei sitten kannata aivan täysin luottaa tähän
























Ja loput toteutetaan samoin kuin kyseisellä tutorial-videolla...

aijuu, ja aiheesta kiinnostuneille, jotka eivät jaksa katsoa seuraavia videoita:

Tässä

ja

Tässä

olisi siipien ja sarven tutoriaalit, samalta käyttäjältä kuin korvat. Mielestäni ne kunnioittavat sarjan alkuperäistä ideaa todella hyvin.

Kyseisellä käyttäjällä on muutamia muitakin erittäin hyviä tutoja, joten katsokaa toki!

Tänään pyrin vielä kasaamaan Highandmightylle parran. KYLLÄ, PARRAN! Olen ehkä itse enemmän innoissani tästä kuin hän, mutta eipä sillä väliä.. Siihen liittyen ostinkin kaksi pakettia tekoripsiä (joissa liima, jolla parta leukaan), koska ajattelin tehdä tälläkertaa superripsekkään meikin :3



irtoripsiä

















Tässä siis seppälältä hyvät ja halvat (!!) tekoripset, niitä on monta mallia ja hinnat heittelevät parista eurosta viiteen euroon. Itse olen omalle silmälleni todennut nämä yksilöt sopiviksi, joten ostin niitä. (2.95 kpl)

Tapailemisiin

-Anakichi


p.s. luulitteko etten laita sitä proppikuvaa?



Isäni verstaalla (isäni avustuksella) tuotettu armeijapuukko. Se saa maalin ja muut yksityiskohdat pintaansa tulevina päivinä ja lupaan että saatte kyllä kuulla siitä vielä. (kiitos isälleni ihanista puukäsityötaidoista<3)

lauantai 29. joulukuuta 2012

Kulta, sillävälin kun sinä tiskaat, minä voin aloittaa näitä korvia...

... ja muita samantapaisia lausahduksia tullaan luultavasti tässä blogissa näkemään useamminkin.

Olet juuri avannut Pari (suhde) Cosplay-blogin, jossa minä, Anakichi, sekä Mrs High And Mighty kirjoitamme, aivan, blogia paricossaamisesta ja siitä, millaista kahden cosplayharrastajan parisuhteen arki saattaa olla, painottaen kuitenkin sitä, että sana 'suhde' on kirjoitettu sulkeisiin.

Ehkä on parasta ensin kertoa, mistä se ajatus sitten lähti ja mitä on tähän asti nähtävillä meidän paricosplaysaldostamme.

Ajatus tämän blogin pystyttämiseen lähti hetkellisenä aivopieruna, allekirjoittaneen selaillessa cosplayblogeja. Meillä paricossit on toteutettu niin, että minä vastaan propeista,peruukeista , sekä pienistä yksityiskohdista, joiden piipertelyä suorastaan rakastan, ja Highandmighty (laiska kirjoittamaan koko nimen, yritäs huviksesi), taas toteuttaa itse asukokonaisuuden.  Blogin nimi taas tuli siitä, että toteutamme usein paricosseja sellaisista hahmoista, joita paritetaan (laivaillaan, tiedätte mitä tarkoitan) toisilleen. Nimeen lisäpotkua tuo myös se, että olemme todellakin pariSUHTEESSA.

MUTTA EI HÄTÄÄ

 Tästä blogista ei  tarvitse pelätä sellaista "uguu, oon mun tyttökamun kanssa yhessä xDD ja me ragastetaan toisiamme kato kun me cossitaan niinq yhdessä tätä yaoiparitusta ja nussitaan julkisesti ja mä kerron kokoajan täällä miten ihana ihquraxupoxu toi mun kultsipuppeli on."- tyyppistä lovelove-fuck the cosplay-blogia. Tässä meillä molemmilla on kuitenkin enemmän se tekemisen meininki, kuin rakkauspakkausten jakelu.

Tälläkin hetkellä tätä kirjoittaessani kuulen kotoisan ompelukoneen säksätyksen keittiön puolelta (koska sinnehän ne naiset kuuluu, eh eh).

Sitten itse tämänhetkisiin projekteihin:

Desucon frostbite on tulossa kovaa vauhtia kohti, joten onkin hyvä aika alkaa tehdä kovasti töitä kahden paricossimme eteen.

projekteina ovat:


Sapphire Shores (gijinka) sekä Photo Finish (gijinka), sarjasta My little pony Friendship is Magic

Tässävaiheessa mainitsen, että minä olen ylpeä brony, kun taas vastapuoleni ei TODELLAKAAN ole luettavissa bronyksi, hän vain päätyi cossiinsa siksi, ettei ole mukavaa cossia yksin, trust me.

Minä aion pukuilla Photo Finishinä:





















Ja Mrs High and mighty Sapphire Shoresina:






















Päätimme tehdä gijinkoidut versiot, koska kyseiset ponit oli helpoin muuttaa ihmisiksi, sillä niillähän oli jo vaatteet päällä!

Aikomuksena olisi tosin värjätä iho ponien turkin väriseksi, joten katsotaan mitä tästä tulee.

Sapphiren toteutuksesta saatte enemmän tietoa highandmightyn päivityksissä, kun taas Photo Finishin tapahtumista vastaan minä.

Tällähetkellä minun osaltani valmiina ovat hame, lasit, peruukki, häntä, kaulaliina, sekä korvat.



Lasit mallia H&M+ikkunamaali















Photo Finishin tunnusomainen piirre ovat hänen lasinsa, hahmohan perustuu muotijulkimoon, nimeltään Anna Wintour. Halusin siis aloittaa lasien tekemisellä, sillä niissä lepää koko hahmon "sielu" (joo, jos menee yli, menköön.)

Ostin H&M:ltä pyöreät (järkyttävät) statuslasit, joiden linssit maalasin "läpikuultavalla" lasimaalilla (läpikuultava on lainausmerkeissä, koska nuo ylläni en näe tipan tippaa eteeni.) Maalia on kaksi kerrosta ja sen kuivuminen vei noin 12 tuntia/kerros. Alkuperäinen väri on violetihtava, mutten löyttänyt tismalleen oikean väristä maalia, joten oli mentävä aniliinilla. (sävytän koko asun laseihin, olisihan hoopoa, jos ne olisivat eri väriset.)

Samaa näköä, eikös?


Tähän asuun minua on ehkä eniten inspiroinut  Slugboxin näkemys Photo finishistä (joskin haluan TODELLAKIN enemmän vaatetta ylleni, kiitos vain.)

Laita vaatetta päälle, olet jo ihan sininen

Toinen projektimme on Happy Tree Friendsistä, tuosta lapsenomaisen hauskasta ja goresta sarjasta. (myöskin gijinkat, mikäs tässä, seuraavaksi pokemonejako?!)

Hahmot ovat Flippy ja Flaky...

kuva deviantartista

Eei, eivät nuo Flippy ja Flaky...







Eivätkä nuokaan....

























No nyt alkaa näyttää paremmalta!

Eli minä, meistä kahdesta lyhyempänä aion cosplayata Flakya.


Tämän hetken tunnelmat ovat siis erittäin karvaiset. Valotan seuraavissa postauksissa ehkä hieman enemmän tekeleiden W.I.P:tä ja sitä, mitä on mahdollisesti tulossa.

Kiitän ja kuittaan, sekä pahoittelen pitkää tekstiä.

-Anakichi