lauantai 27. syyskuuta 2014

Talvisia suunnitelmia

Heipsan taas! Nyt kun Tracon on ohi ja conivuosi Desutalksia vaille pulkassa, onkin hyvä aika kirjoitella ensivuoden ja vielä tarkemmin Yukiconin ja Desucon Frostbiten suunnitelmista! Tällä kertaa arpaonni suosi minua ja minä saan kirjoittaa asuistamme.

Nopeasti mainitsen tarkemmin, eli tosiaan olemme menossa 11.10. järjestettävään Desutalksiin nyt ensimmäistä kertaa!! Uskoisin että jonkinlaista päivitystä on luvassa sieltäkin. Nähdään seuraavan kerran siis Desutalksissa!

Sitten asiaan. Sovimme että nyt kun molemmat majailemme Helsingissä, voisimme lähteä käymään alkuvuoden Yukiconissa, sikäli mikäli lippuja vain riittää. (Muutto yhteen lähestyy uhkaavasti ja kunhan olemme saman katon alla ja tavarat ovat suunnilleen paikallaan alkaa asujen väsäys.)

Mischiefzero päätyi vihdoin katsomaan Love! Live! School Idol Project-Animen ja ihastui hahmoihin joihin hänen arvasinkin ihastuvan. Olen onnentyttö, sillä nyt voin toteuttaa idolihaaveitani eikä minun tarvitse tehdä sitä yksin!

Love Live sinällään liittyy Yukiconiin siksi, että teemme sinne vain yhdet asut ja ne ovat LoveLive-tytysiä. Yhdet asut teemme siksi että Frostbiten asut ovat monilukuiset sekä isotöiset.

Mutta nyt asiaan. Yukicon 2015 asut:

Anakichi:

Minami Kotori- December series Love! Live- School idol Festival!



Mischiefzero ehdotti myös Snow Halation-versioita, mutta halusin tehdä jouluasut koska olen jo aika pitkään haaveillut jonkin hahmon jouluversion tekemisestä. Mietin myös jonkin aikaa Kotorin ja Nicon välillä, mutta totesin että Kotori on ehkä minulle sopivampi hahmo. (Tai no Mischiefzero sanoi näin) Alamme tehdä asuja kunhan joulukankaat täyttävät kangaskaupat


Mischiefzero:

Sonoda Umi- December series Love! Live- School idol Festival!



tai

Ayase Eli- December series Love! Live- School idol Festival!


Mischiefzero siis miettii vielä kahden tytyn välillä. Umi olisi minun oma suosikkini koska Kotori ja Umi ikäänkuin kuuluvat samaan "minitiimiin" mutta Eli olisi Pituuden kannalta paras valinta. Tiedän myös että Mischiefzero samaistuu Umiin enemmän. (arvasin tämän jo sarjaa katsoessa) Kunhan selkeys saadaan, siitä kyllä infoillaan esimerkiksi pienenä sivunoottina jossain päivityksenä tai sitten viimeistään asuja käsittelevässä päivityksessä.

Sitten päästäänkin toiseen mieluisaan aiheeseen, eli Desucon Frostbiten asuihin. Olemme tekemässä asut kaikille kolmelle päivälle, ja niinkuin miljoona muuta desukävijää, Urobuchin kunniavierailun inspiroimina toteutamme Puella Magi Madoka Magica-cossit.

Näitä asuja on suunniteltu jo pidemmän aikaa, mutta kun kuulimme Urobuchista niin päätimme että nyt tai ei koskaan.

Pidemmittä puheitta, Desucon Frostbite 2015 asut:

Anakichi:

Päivä 1:

Madoka Kaname- Koulupuku- Puella Magi Madoka Magica


Iih koulutyttöcosseja <3 Tämäkin asu on varmaan viiskytmiljoonaa kertaa jo tehty, mutta ihanpa sama, sillä olen halunnut cossia Madokaa. Oikeastaan Madoka hahmona on juuri sitä tyyppiä joka sarjoissa ottaa minua päähän, mutta koska vaaleanpunainen ja design miellyttävät niin cossihalut heräsivät hahmon nyhverön luonteen (tai luonteen puutteen) aiheuttamasta ärtymyksestä huolimatta. 

Mischiefzero:

Päivä 1:

Mami Tomoe- Koulupuku- Puella Magi Madoka Magica


Mischiefzero on halunnut myös tehdä Mamin jo pidempään. Mikä lie tässä sitten viehättää.. (Vinkki: Kaikki) Minäkin joskus aikoinani halusin tehdä Mamin, mutta jotkut taistelut on tehty hävittäviksi.

Myöskin Kingschair on lupautunut ensimmäiselle päivälle Homuraksi meidän pieneen ryhmäämme.

Anakichi:

Päivä 2:

Madoka Kaname-Taikatyttöasu-Puella Magi Madoka Magica


Kuten sanoin: Vaaleanpunainen ja hahmodesign. Ei minulla oikeastaan muuta. Joo ja odotan alushametta innolla :33 Mischiefzero tuskin odottaa.

Mischiefzero:

Päivä 2:

Mami Tomoe- Taikatyttöasu- Puella Magi Madoka Magica


Samalla kaavalla jatketaan. Odotan hieman kauhuissani Mamin aseiden tekemistä.

Jälleen Kingschair on lupautunut Homuraksi taikatytypäivälle.

Anakichi ja Mischiefzero:

Päivä 3:

Homuran Minionit - Puella Magi Madoka Magica The movie

Tämä oli päähänpisto jonka saimme laivalla. Minioneista cossittaviksi valikoituivat nämä kaksi tyttöstä.

Anakichi Takana, Mischiefzero edessä.
Samaan aikaan kun me hihhuloimme mustavalkoisissa kiiluvine silminemme, Kingschair liikkuu seurassamme Homulilynä. Hrr, odotan näidenkin hahmojen toteutusta oikein innoissani!




Tällaisia suunnitelmia nyt tulevalle conivuodelle. Seuraavaksi on luvassa yhteenmuutto, sekä Desutalks-kuulumisia!

Näihin kuviin ja tunnelmiin

-Anakichi

torstai 18. syyskuuta 2014

Tracon 2014 - #seksivaucon / #selfiecon

A: Heissun! Mischiefzero ei koskaan ehtinyt selitellä cossien viimehetken muutoksia, mutta niistä lisää sitten tässä tekstissä! Jälleen totuttuun tapaan eri osa-alueet ja niistä juttua molemmilta! Tällä kertaa myöskin Wooser seikkailee mukanamme kuvissa ja kertoo omaa tarinaansa!

M: Hei vaan kaikille. Itse onnistuin nappaamaan Tampereelta mukaani turhan äkäisen coniruton, ja kirjoittelenkin täältä omia osiani kuumeisena peiton alta. Syyttäkäämme siis sitä, jos jonnekin tulee kirjoitettua höpsötyksiä.

A: Eikun alkuun!


Matka alkaa. Mukana Myös Wooser.
A: Lähdimme coniin jo perjantaina illasta, sillä kaikkien olisi pitänyt herätä lauantaina aikaisin lähtöön, joten oli helpointa vain yöpyä kaksi yötä hotellissa. Vietimme yömme Scandic Tampere Stationissa ja jälleen kerran nautin siitä että ei tarvinnut herätä aamulla paikat kipeänä ja jäässä jonkin satunnaisen koulun lattialta. Minua ei enää saa lattiamajoituksiin! Huone oli tosi iso ja jopa parempi kuin Lahdessa käyttämämme.

wooser testasi niin sängyn...

...kuin myös saniteettitilat

Perjantaista ei ole oikeastaan erityisiä mainintoja, sillä päivä ei sinällään edes kuulunut coniin.

Lauantai:  

A:  Lauantaina huonekuntamme heräsi aikaisin ja alkoi laittautua. Tai no oikeastaan minä ja muut heräsimme, mutta minä aloin laittautua. Tarkoituksena oli olla heti conin alulta paikalla, että saisimme Mischiefzeron lipun haettua ja noudettua myös paikat WCS-karsintaan. Plörinäksihän se meni, mutta hotelliaamupala oli herkkua!

Tein tässä conissa meikkini ihan itse! (siksi onkin hieman same face-syndrome.)


aamupörrötukka ja desupaita























Kun olin meikannut suunnattiin aamupalalle!

kun syö hyvin niin jaksaa paremmin!
pöytäkunnissa kaikki hyvin.
olin ainoa jolla oli meikkiä























Kun oltiin aamuvalmistelut valmisteltu suunnattiinkin sitten koko konkkaronkalla Tampere-talolle. Tässä conissa ei tullut käytyä missään ohjelmassa joten koko päivä menikin shoottiessa ja tuttuja tavatessa, cossikisoja lukuunottamatta.




Kisojen taso oli tänäkin vuonna erittäin korkea! Onnittelut kaikille sijoittuneille ja Suomen uudelle WCS-edustajaparille! Esityksenne oli upea!!

M: Itseäni harmitti ihan kamalasti, kun Traconin ohjelmakartta julkaistiin mutta itseäni kiinnostavaa ohjelmaa ei oikein tuntunut löytyvän. Kävisin kuitenkin ihan mielelläni istumassa eri ohjelmissa tai vaihtoehtoisesti katsoa jälkikäteen Youtubesta. Jospa ensi vuonna sitten.

Lauantain cosplaykisoista jäi vähän meh-fiilis. Olin ehkä vähän pettynyt, kun WCS-karsinnoissa oli "vain" yhdeksän paria, kun kisaryysistä seurasi sivusta ja näki kuinka paljon innokkaita pareja jäi ulos. En tiedä, onko portfoliohaku tulevaisuuden hakumuoto, mutta olen tyytyväinen, että reaktio oli välitön ja alustava informaatio ensi vuoden järjestelyistä annettiin näin nopeasti. Esitysten taso oli aika vaihteleva, ja kärkikolmikko oli ainakin minusta selkeä. Voittajaesitys oli aivan upea, itselleni ainakin tuli mieleen Disneyn musiikkinumerot, onnea Malicionna ja Rullarinkeli! En muista sanoinko sitä ääneen, mutta ainakin ajattelin esityksen jälkeen, että jäljellä olevat parit saavat tehdä jotain äärimmäisen näyttävää, jotta nousisivat edelle. Isoimman negatiivivsen palautteen kisasta tosin saa katsomo, voi saatanan saatana sitä huutelua ja yskäkuoroa. On se nyt kumma kun herran vuonna 2014 ihmiset eivät vieläkään osaa käyttäytyä cosplaykisakatsomossa, tämä asia on käyty läpi ihan tarpeeksi monta kertaa, miksei se mene vieläkään läpi? Olisin ehkä itse kaivannut siinä vaiheessa juontajalta jonkinlaista tilanteen haltuunottoa.

A: Muuten emme sitten päivällä hirveästi puuhanneetkaan, paitsi kävimme tietty syömässä ja pidimme pienimuotoisen photoshootin.

hesemättöä.
M: Kageroulle kävi tosiaan vähän hassusti. Kävin katsomassa sopivat kankaat etukäteen, mutta kun rahatilanne olisi ollut otollinen, Täydellistä© violettia viittakangasta ei enää ollutkaan eikä seuuraavan pakan tuloaika ollut tiedossa. Ja koska en halunnut käyttää mitään muuta kuin Täydellistä© kangasta, otin vastaan Anakichin naputuksen ja nappasin mukaani Desuun tehdyn mutta kotiin jätetyn Nobaran. Senkin kanssa tosin sattui pieni vahinko, sillä muutin elokuun lopulla ja kadotin siinä samalla toisen hanskani. Ei siinä muu auttanut kuin ottaa tavalliset nahkahanskat messiin, mutta ainakin sain rannekkeen piiloon.

A: Minun suunnitelmani ei siis muuttunut mihinkään. Tässä selfiet minun osaltani.


M: Nobara oli ensimmäinen ns. seksikäs hahmo jota olen koskaan cossannut, joten fiilikset oli lauantaiaamuna aika jännittävät. Olin kyllä koko lauantain erittäin tietoinen omasta kaula-aukostani, mutta loppupeleissä ei se niin kamalaa ollutkaan. Taidan tosin jatkossa ihan suosiolla pysytellä näissä ei-seksimuijissa, Nobara oli cossina ihan mukava mutta ei kuitenkaan kodikas. Ei pelkästään sen takia, etten edelleenkään osaa kävellä korkokengillä.

Tässä kuvassa piti näkyä molemmat, mutta Anakichi ei osaa tähdätä.
A: Lauantain cossit siis tiivistyisivätkin tuohon #seksivau-fiilikseen näiden hahmovalintojen kautta. Meidän rintavarustukseemme panostettiin senkin verran että Kingschair jopa korosti ja varjosti rintakehän aluetta entisestään.

Wooser approved.

#seksivau

Shootissa saatiin enemmän huonoja kuin hyviä kuvia, mutta ne hyvät olivat sen verran hyviä että annetaan derppailut anteeksi.

Pidemmittä puheitta: Lauantain cossit shootittuna:

harmikseni hesellä oli huono valaistus joten ruokakuvia ei oikein tullut :C

yritys luoda uudelleen yksi frame sarjasta.


Sitten yksittäisiä kuvia (joita on minusta enemmän)

minua harmittaa se etteivät minun silmäni todellakaan sovi Karutaan!!

osa kuvista on vahinkolaukauksia. 



erittäin ilmainen mainos pockylle.


Sitten vielä Mischiefzeron kuvat ja kommentit:

#tissittiskille

Näitä kuvia on aika jännä katsella jälkeenpäin, kun tietää ettei ole mitenkään erityisen kuvauksellinen mutta näyttää pelottavan aikuiselta

A: Olihan se pieni keltainenkin mukana...

kukkuluuruu!

proppeja matkalla parempiin suihin.

A: Lauantailta jäi käteen yksi lootti, kuin myös koko conista. Kävin ostamassa ihailemaltani Dashianalta puhelinkorun hänen hahmostaan Mei-meidopupusta.



M: Toistin jo lähes perinteeksi muuttuneen conlootin, eli en ruuan lisäksi ostanut mitään muuta. Myyntisalistakin tuli haettua vain yllä nähtyjä proppi-pockyja.

A: Päästin myös sisäisen Dr. Who-fanini irti kun vihdoin pääsin käymään jo ikoniseksi muodostuneessa Tardisissa. Taisi tuo pieni keltainenkin pitää siitä.

hahaa, Marie Antoinetten hameen alunen, täältä tullaan!


ette kai te ole sattuneet näkemään pientä keltaista jäniksen näköistä..?
Lauantai-illan kruunasi ikärajattomissa iltabileissä vierailu, joissa jopa tanssimaton allekirjoittanut hieman päätyi heilahtelemaan musiikin tahtiin. Wooser oli menossa mukana.

Iltabileissä oli kivaa "|:|"
M: Lähdimme tosin hotellille jo yhdekän maita, jossa pidimme omat limubileet ennen nukkumaanmenoa. Ainakin omia yöuniani tosin häiritsi viereisestä baarista kantautuva meteli, jospa ensi kerralla hotellin ikkuna olisi eri suuntaan.

A: Itsehän nukuin vallan mainiosti vaikka jaoimmekin sängyn Mischiefzeron kanssa ja luultavasti myös minun pyörintäni ja hyörintäni häiritsi hänen untaan.

niin kovat limubileet.
Sunnuntaina Heräilimme ja aloimme laittautua Akuma no Riddle cosseihimme, jotka olikin saatu valmiiksi ajoissa (!!) Minulle oli käynyt pienimuotoinen "vahinko" eli olin laihtunut sen verran että Nion hame ei enää oikein meinannut pysyä ylhäällä. Kuten jo aiemmissa päivityksissä mainitsimme, Kingschair oli kuin olikin meidän Takechinamme ja saimme hienoja kuvia!

Minä ja Kingschair itseasiassa rutistimme hänen cossinsa kasaan ihan täysin ilman ompelutaitoja tai tietoja ja noh.. jälki ei ehkä kestä lähempää tarkastelua.Kuvissa se on kuitenkin hyvän näköinen!!

Minuun iski suunnaton selfie-tauti sunnuntaina koska Nio oli täydellinen perseily sosialisointi-cossi.



"Sanokaa AA"

Ensimmäinen kunnollinen hammashymykuva minusta aikoihin!


= )3( =
muutkin halusivat olla kuvassa























.. noh, mutta sellaista sattuu kun tykkääkin asustaan luvattoman paljon ja kokee sopivansa hahmonsa kanssa.

M: Vedin Harukin ensimmäistä kertaa kokonaisuutena päälle sunnuntaiaamuna, ja valehtelematta siinä vaiheessa itku ei ollut kovin kaukana. Viime kesä, varsinkin elokuu, oli minulle stressaavin aikoihin, ja itselläni on paha tapa purkaa stressiä syömällä. Kyllähän se sitten näkyikin yleisenä paisumisena, mutta jotenkin Harukin kanssa se sattui enemmän kuin Nobarassa. Olin alunperin enemmän innoissani tästä cossista, ja pettymys oli suuri kun olo oli surkea eikä cossi tuntunut yhtään hyvältä päällä. Tämän takia aion uusia Harukin jokin päivä, ehkä toiseen ryhmään tai sitten vain omaksi ilokseni.

Tytyt conipaikalla.

A: Sunnuntainakaan emme olleet erityisen ahkeria conikansalaisia, eli kävimme vain cossikisoissa ja muuten meni homma hengailuksi ja shoottailuksi. Ai joo. Ja syömiseksi. Tällä kertaa wooserkin poti coniväsymystä eikä päätynyt niin tiuhaan tahtiin kanssamme hengailemaan. Saimme shootittua pikkusiskoni kuvaustaidoilla kaikkia asuja enemmän tai vähemmän. (spoilers: minua ja Mrshighandmightya vähemmän, Kingschairia enemmän.) Kaikista tyytyväisin tosin olen yhteiskuviimme.

M: Itse tuli taas huomattua kuinka kuvauksellinen minä olen (hint: en ole). Pitäisi varmaan järjestää ihan oma poseerauksenharjoitteluviikonloppu, että osaisi näyttää kuvissa joltain muultakin kuin perunalta. Vink vink Anakichi. Ja kyllä ne minun kenkäni oikeasti ruskeat ovat.

A: Tässä sitten kuvia! Mukana myös Kingschair!

Ensin koko konkkaronkka! Tässä on samasta kuvasta muutamia eri versioita!


tässä ihan sovussa ollaan vain kaverikuvassa.

koulupuutarhan oppitunnit joilla oikeasti opetellaan jotain?!

Tästä kuvasta Mischiefzerolla oli visio.

joten siitä kyllä on monta eri versiota, tässä nyt pari..

joink!
Sitten hieman upean Kingschairin kuvia:



hngnghgnhgnghngg.g..
yandere-face.

kukka-refrenssi animeen, please get this. it is important.
"Tehdään sormista sakset-NAKS NAKS- Ja leikataan muihin reikiä-.."
Sitten Nio :3

Teennäinen hymy ja Rumia-vibat.

*dramaattista*

rusetti oli niiin iso :3

"ota kuva, näin niitä pockyja kuuluu syödä kuvissa!"


Ja viimeisenä vaan ei vähäisimpänä, Haruki!

Salakuva-paras kuva, kikatsih!



joku toinen otti kuvia ja minä otin kuvia.

kikatsih.
Shoottien jälkeen olikin aika suunnata syömään ja katsomaan NCC-kumppaneineen. Minä olen edelleen sitä mieltä että suomen skenen suunta on kokoajan vain ylöspäin, ja siitä hyvä esimerkki ovat todella taidokkaat esityskisan voittajat Death Note-esityksellään!! Kylmänväreet juoksivat pitkin käsiä kun katsoi liikkeitä ja kerrontaa!! Lisää tätä kiitos! (ja Lightilla oli hyvä perse, I give you that.)

M:Tykkäsin kokonaisuudessaan NCC:stä ehkä vähän enemmän kuin WCS:stä vaikka sieltäkin omat hupsutuksensa löytyi. Oma suosikkini ei voittanut (Kirsten Saints Row 3:sta eli rullaluistintypy), mutta voittajaesityskin oli oikein viihdyttävä, onnea Regzo! Esityskisasta jäi itselleni mieleen päällimmäisenä Rozen Maiden-tytöt, voi että niitä kauniita arkkuja!
Yksi asia tosin ihmetytti. Miksi harjoituksia näytettiin ovien luona olevista televisioista? Ainakin kakkoskerroksessa vasemman parven oven luona telkusta näkyi jonkun aikaa, itse en tätä olisi halunnut nähdä.

A: Kaikki kiva loppuu aikanaan, ja meidänkin oli aika suunnata suoraan kisasta kotiin. Wooserkin halusi vielä varmistaa että "kyllä minäkin mukana olin" ja päätyikin poseeraamaan junan kanssa ja junassa.




M: Itse jäin vielä juna-asemalle koska lähdin (vielä viimeisen kerran, koska lokakuussa tapahtuu sellainen asia kuin yhteenmuutto Helsinkiin) eri suuntaan muiden kanssa, ja kyllä siinä odotellessa tuli parit kirosanat sanottua. Valitsin kahdesta junasta sen kaksi tuntia myöhemmin lähtevän koska yritin olla edeltä viisas ja säästää koska VR:n hunajaiset hinnat, mutta yksin asemalla hengaus ei ollutkaan niin kivaa kuin ehkä ajattelin ja ajatus siitä, että olisin toisella junalla paljon lähempänä kotia ei kamalasti lämmittänyt. Olin loppujen lopuksi kotona puolenyön maissa, eikä siinä vaiheessa jaksanut tehdä mitään muuta kuin pestä meikit ja painua saman tien nukkumaan. Jos jotain en tule kaipaamaan, niin junamatkoja Kuopiosta conipaikoille.

A: Kokonaisuudessaan Tracon oli jälleen kerran loisto con, mutta ainoa harmittamaan jäänyt asia oli se että me emme todellakaan sitten käyneet missään, mutta siihen ei voi Tracon itsessään sinällään vaikuttaa.

M: Vähän samat fiilikset täälläkin. Traconin palvelut toimivat sen verran mitä niitä tarvitsi käyttää eikä isompia ruuhkautumia tullut omalle kohdalle (ilmeisesti kirpparilla niitä oli? En itse käynyt), mitä nyt cosplaykisojen oville muodostunutta jonoa olisi voinut hajottaa. Eikö niitä paikkalippuja jaettu sen takia ettei jonoja syntyisi? Muuten kyllä oli aikas mucho bueno-meininki, jospas sitä vuosittaista Tamperereissua harrastetaan ensi vuonnakin.

A: Näihin kuviin ja tunnelmiin:

luulitteko että näitä ei olisi?

~*~ moe moe uguu ~*~

*muah*

#seksinou

Mitä tapahtuu

"tämä on kukka" - "wtf is this girl doing?"

"oho"
kameran lähikuva-ominaisuuden hienoa käyttöä.

aho-...moustache.
-Anakichi

~Mrs. High and Mighty