keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Popcult suunitelmia- I'm not a furry, but..

..Tälläkertaa yksin! Mainitsinkin jo aiemmassa blogipostauksessa että olen menossa tälläkertaa yksin Popcult-tapahtumaan. En ole kyseisessä tapahtumassa ennen käynyt, mutta kaverini sai minut suostuteltua mukaansa. Minulla on kaksi pukua suunnitteilla ja molemmat ovat paricosseja Moonescan kanssa.






Lauantai:


Toriel Dreemurr- Undertale

 
Tutustutin Moonescan undertaleen sillä perusteella että pelistä löytyy hahmo joka sopii hänelle kuin nyrkki silmään. Kun hän sitten oli pelannut pelin, alkoikin innostunut undertale-cosplay suunnittelu. Itse en ollut ajatellut sarjasta ikinä cossaavani, koska jotenkin en vain ajatellut peliä pelatessani hahmoja cosplaymielellä. Kuitenkin kun kaveri nyt halusi cossia Dr Alphysia, päätin etsiä itselleni hahmon. Olin pitänyt Torielista alusta asti ja koin äitimäisyyden omakseni, joten palloteltuani muutaman muun hahmon välillä päädyin suunnittelemaan Toriel-cossia.

Toriel on mielestäni selkeästi "isokokoinen" hahmo, joten minulle oli helpompaa alkaa suunnitella pukua, kun tiesin että vaikka näytän luultavasti isolta, se sopii goat mom-meininkiin. Haluan kaapuni olevan enemmän mekkomainen yläosaltaan muotoja seuraava, koska tuo alkuperäinen Torielin mekko nyt vain on kirjaimellisesti säkki. Piirsin suunnitelman mekosta ja muusta ja tänään toivottavasti pääsenkin ompelemaan sitä Mischiefzeron ohjeilla.

laatukuva on laadukas.


Tilasin Torieliin jo peruukinkin, mutta kun se saapui, harmikseni se ei ollut ollenkaan kuin kuvassa. Päädyin sitten meikkitestailemaan Photo Finishissäkin käyttämäni valkoisen suoran polkkaperuukin kanssa ja sitä parempaa ei nyt ole, sillä en ehdi tilata uutta valkoista kiharaa peruukkia.

ihan liian lyhyt t: Mummo-Anakichi

Eiköhän tuollekin peruukille löydy jotain käyttöä. Ompelin jo Eurokankaasta löytämästäni ihanasta pörrökankaasta ja fleecestä itselleni helposti kiinnitettävät muhkeat korvat ja käyn hakemassa sarviin materiaalit Hobby Pointista.

Katselin netissä muiden Toriel-cossaajien ratkaisuja ja tykästyin eniten hieman aikanaan netissä kiertäneen peura-meikin kaltaiseen musta nenä+musta huuli-comboon, vaikka hieman olisi kutkuttanut mennä koko matka ja ostaa kunnon kuono-proteesi. (I'm not a furry, but..) Maalaan ihoni valkoiseksi koska mielestäni sillä saa vielä vähän lisää eläinmeininkiä cossiin. Tässä nyt kuitenkin eilen nopeasti kokoon heittämäni pikameikkitesti.

 

Sunnuntai:

Nelly Smith- Senpai club

 


Törmäsin youtubessa makebabies-nimisen kaksikon piirtämään "animeparodia"-animeen nimeltään Senpai Club. Olen yrittänyt saada ihmisiä innostumaan sarjasta cossaamisesta hyvin huonoilla tuloksilla, kunnes tutustutin (jälleen) Moonescan sarjan hienouteen. Aloimme suunnitella cosseja sarjan kahdesta hahmosta, päähenkilöstä Domen Tsumikista (Moonesca) ja amerikkalais-japanilaisesta oppilaasta Nelly Smithistä.



Aioin ensin tehdä sarjan pakollisen vilauttelijatytyn Fumiko Kurokawan mutta Nellyn hullu ääni ja amerikkatematiikka (koska olen lihava) vetivät puoleensa enemmän. Suunnittelimme ensin tekevämme tyttöjen peruskoulupuvut mutta juuri tämän kuun alussa Makebabies julkaisi tumblrissaan piirroksen Tsumikista asussa joka voisi olla koulun kesäuniformu. Tämä menee vähän hakuammunnaksi koska muista hahmoista ei ole kuvaa kyseisessä asussa mutta päätimme kuitenkin valita tämän asun koska se on söpömpi.

Oletettavasti kesäuniformu.
Tästä asusta minulla on kankaat valmiina ja olen jo ajatuksen tasolla aloittanut noiden rumien sukkien tekemistä :D Siksi ajatuksen tasolla koska on laiskottanut. Etsin ensin valmiita amerikkasukkia mutta ne olivat hirmu kalliita enkä halua maksaa 20€ sukista. Päädyin käyttämään Ystävänpäivä-Nicoon hankittuja punavalkoraidallisia sukkia joihin maalaan sinisen yläreunan tähtineen. Saatan myös lyhentää sukkia hieman koska nyt ne ovat liian pitkät.

Tilasin myös Nellyyn jo karvakasan ja sen pitäisi saapua lähipäivinä. Päädyin ostamaan "taro" värisen peruukin koska se on hieman violetti ja hieman ruskea. Jännittää minkä värinen peruukki sitten lopulta on, mutta jos ei muuta niin värjään sitä sitten itse. Tämän viikonlopun tavoitteeksi asetin itselleni että teen Nellyyn ainakin sukat ja sydänhiuskorun valmiiksi.

Tällaista odottelen.
Käykää hyvät ihmiset katsomassa kyseinen sarja.


Postaan jonkinlaista edistystiedotusta kunhan edistyn! Siihen asti näihin kuviin ja tunnelmiin..


-Anakichi




torstai 10. maaliskuuta 2016

Yukicon 3.0 - meidoilun ja hengailun luvattu maa

 


Anakichi: Tässä frostin ja yukin välimaastossa ei oikein tehty mitään mistä olisi kannattanut päivitellä tänne blogin puolelle, joten saatte kaksi conipäivitystä peräkkäin. Tälläkertaa tuleekin taas hieman erilaista tekstiä koska meillä oli niin erilainen coni!

toinen conityövoimabadgeni ikinä! toivottavasti lisää luvassa!
Mischiefzero: Yukicon oli ja meni, ja oli vähän mitä oli. Myönnän blogitekstin julkaisun venyneen minun takiani, mutta ehkä se kertoo jotain conistakin jos blogitekstin kirjoittamisen sijaan enemmän kiinnostaa sellainen hassu asia kuin Kingdom Hearts II... Liikuin itse siviileissä koko viikonlopun, sillä koin viikko ennen conia järkyttävän cossiraivon enkä halunnut nähdä Eliä enkä Katoria silmissäni, saatikka sitten pukea kumpaakaan päälleni. Omalla tavallaan virkistävää, mutta jospa sitä seuraavaan coniin saisi jotain itsekin päälle. Ainakin into nousi, kun katseli muiden menoa, saa nähdä kuinka pitkään tämä fiilis jatkuu.

A: Minulle coni alkoi jo aiemmin meidokoulutuksen merkeissä. Meistä napattiin meidoprofiilikuvat ja kävimme läpi kahvila-asioita. Kävin myös muutamassa askartelu-illassa tekemässä koristeita kahvilaan. Toimin myös somemeidona, eli luotsasin yhdessä meidomammamme Poxidollin kanssa Cafe Aisun twitteriä ennen tapahtumaa ja sen aikana. Ainiin! Ja kuvasin meidojen ja butlereiden "univormukuvat"! Viimeisin meidoiluun liittyvä juttu ennen conia oli tietysti kahvilan kasaaminen ja koristeleminen perjantaina ennen conia. Oli hauskaa olla mukana Yukiconin ensimmäisen meidokahvilan matkassa mutta se oli myös aika rankkaa.

kuva conizinessä

Ja minun vormukuvani!
Innokkaat meidot ja butlerit juuri ennen kahvilan avaamista!
Erilaisia ongelmia ja mutkia tuolle matkalle mahtuikin mutta lopulta meidomekot tulivat ajoissa, olivat sopivia ja kaikki loksahti paikoilleen. Suurimmat yskät kahvilan kanssa johtuivat luultavasti juuri siitä että tämä oli ensimmäinen kerta, mikä on ymmärrettävää.

Lauantaina minun meidovuoroni alkoi heti kahvilan auettua, tai oikeastaan hieman ennen sitä, sillä minä ja kaksi muuta meidoa (Rikocb ja Julskamon) olimme lupautuneet vähän mainostamaan meidokahvilaa avajaisiin. Meidät lähetettiin matkaan lyhyiden saatesanojen kera ja pian jo pärisimme bäkkärillä. Tietenkin jännityksissään oli pakko ottaa selfieitä ja asukuva!

Maskottien sodan toinen osapuoli Yuki-kun pääsi kuvaan!

Meidot ihastelemassa myös maskottien sodan altavastaavaa Pyryä!

Mekko oli oikeastaan paita+liivi+hame!
M: Olin lauantaiaamuna aikaisin liikkeellä ja perillä Kokoustamolla hieman ennen kymmentä. Olimme käyneet edellisenä iltana vaihtamassa lippumme rannekkeisiin, joten pääsimme mukavasti jonon ohi ja sisälle. Jonotettuamme narikkaan suunnistimme avajaisiin, jotka alkoivat hieman myöhässä (en katsonut tarkkaa aikaa, mutta ovet pääsaliin aukesivat silloin kun avajaisten oli tarkoitus alkaa). Avajaiset oli..no, avajaiset. Esiteltiin kunniavieraat, kerrottiin cosplaykisoista ja jotkut meidotkin taisi käydä lavalla.


A: Kahvilassa työskentely oli jännittävää ja hauskaa! Oli yllättävän paljon muistettavaa eri annosten kokoamisesta mutta kun olin palvellut ensimmäiset asiakkaani niin rentouduin paljon ja tein asiat jotenkin paljon helpommin! Saatoin unohtaa välillä esitellä itseni tai jotain muuta mutta uskon että asiakkaillani oli hauskaa! Tälläkertaa minun yksityisaikani menivät sitten kaveriporukallemme ja kahdelle meidolle (jälleen samat kuin avajaisissa) Mutta pääsin sunnuntaina tuuraamaan sairastuneen meidon yksityisaikaa! Asiakkaiden kanssa oli myös ihanaa ottaa polaroid-kuvia! En vieläkään ymmärrä miten se kamera oikein toimii. Jäi kiva muisto itsellekin!


Oli myös kivaa koristella annoksia ja piirtelinkin kissoja, mopseja, laiskiaisia, tähtiä, sydämiä ja kaikkea muutakin jännää ihmisten annoksiin!











Kuvista kiitoksia Rikocb, Moonie, Kingschair ja Napalmilapsi! (ensimmäisessä kahvissa pitäisi olla laiskiainen :'D)

Pääsin myös pelaamaan asiakkaiden kanssa mm. ihanaa pandojen tasapainotuspeliä ja tekemään ruokataikoja. (taas kuvista kiitos Napalmilapsi ja Kingschair)





Vauhdikasta ruokataikaa, asiakkaana Moonie!

M: Anakichin paiskoessa ahkerasti töitä kahvilassa minä kiersin conialuetta Kingschairin ja Napalmilapsen kanssa. Alkuperäiset ohjelmasuunnitelmamme muuttuivat peruutuksien takia, joten päädyimme testaamaan conin sivuaktiviteetit eli karaoken, rytmipelipisteen ja pelihuoneen. Pelihuoneesta plussaa siitä, että huoneita oli kaksi(!) erilaisille peleille pyhitettynä ja ne oli hyvin ilmastoitu. Saatoimme viettää päivän mittaa erinäisiä odotusaikoja purkamassa pommeja...
Viideltä olikin sitten aika suunnata kohti meidokahvilaa Anakichin palvelukseen. En ollut ennen käynyt meidokahvilassa, ja tänä viikonloppuna tulikin kokeiltua molempina päivinä. Mukavaahan se oli, mutta taidan jatkossa suosia conien muita kahviloita. Vähän liian tekopirteää ja kiusallista minun makuuni. Plussaa mukavan edullisista hinnoista.

Yksityisajan jälkeen syöksyimme suoraan AMV-kisaan, turhalla kiireellä sillä kisa alkoi about viisitoista minuuttia myöhässä. Olen käynyt viimeksi (ja ainoan kerran) AMV-kisassa viime vuoden Frostbitessa, ja tämänkertainen oli paremmin jäsennelty selkeine kategorioineen. Mukavaa ajanvietettä iltaan, viimeiset viisitoista minuuttia tosin olivat minulle vähän ikävät sillä sain niskasäryn jatkuvasta pienestä pään takakenosta.

A: Lauantaina en ehtinyt omalla vapaallani tekemään muuta kuin hakemaan ruokaa ja piipahtamaan viereisen myyntipöytäsalin puolella Dashianan asiakkaana. Eli lauantai meni aika lailla meidoillessa. Kun pääsin vuorostani olin väsy, mutta vaihdoin kuitenkin juuri ennen conia (klassisesti) valmistuneen unipuku- Nozomin päälleni!


Puku oli ihana ja en malta odottaa milloin shootimme sen!! Loppuilta menikin koomatessa pomminpurkupelin parissa ja kävin minä yhden luennonkin kuulemassa. Tosin halusin mennä kyseiselle luennolle vaikka tiesin etten ole aiheen valveutunut seuraaja. Kyseessä oli Maailman vähemmistöt populaarikulttuurissa-luento ja ainoa asia minkä aion tästä luennosta sanoa on: Jos aikoo pitää luentoa joka kritisoi tietynlaista syrjintää, kannattaa itse olla se isompi ja fiksumpi ihminen eikä esittää vastakkaisia mielipiteitä omaavia tyyliin "ja äärimmäisen typerät ihmiset ovat sitä mieltä.." "ja tällaisiakin mielipiteitä on olemassa?!"

M: Luennossa oli hyvä pohja, mutta aivan liikaa asiaa liian lyhyeen aikaan, mikä teki ohjelmasta hätäisen ja sekavan. En myöskään pitänyt siitä, miten levoton ohjelma osittain oli. Osasin odottaa huutokonserttia, mutta välillä panelinpitäjällä ei tainnut olla kaikki narut käsissään, kun kuuntelijat alkoivat jutella keskenään panelistin päälle. Ihan jeba luento, mutta kaipasi hiomista. Livahdimme ohjelman jälkeen aika nopeasti kotiin (mikä on aina yhtä outoa) odottamaan uutta päivää.

Minä saavuin sunnuntaina conipaikalle hieman ennen yhtätoista ja vietin ensimmäisen puoli tuntia jonottamassa cosplaykisalippuja. Tämän takia myöhästyimme porukkamme kanssa päivän ensimmäisestä ohjelmasta eli Pukuvuodosta n. 20 minuuttia. Tykkäsin tästä "jaksosta" enemmän kuin SM-kisojen mokomasta: panelistit tuntuivat rennommilta ja reagoivan luontevammin toistensa kommentteihin. Pukuvuoto Night Live jää valitettavasti välistä koska emme ole Cosvisioniin menossa, täytynee siis katsoa YouTubesta myöhemmin.

A: Sunnuntaina minulla oli vuoro vain klo 10-13 eli ehdin viettää paremmin aikaa conissa. Ei sitä aikaa tosin kamalasti vietetty missään kun esimerkiksi karaoke sulki ovensa etukäteen (miksi) ja muutkin conin outoudet alkoivat näkyä minullekin. Isoin ongelma minulle conissa olivat muut kävijät. Tai no eivät kaikki. Vain sotkevat, pullonkaulakäytäviä tukkivat, musiikkia sisällä soittavat, letkajenkkaa tanssivat ja muutenkin back in the 2007's tyyppisesti käyttäytyvät kävijät. Ja tässä kun aloitin negatiivisten luettelon niin...

Kävin piipahtamassa green roomissa ja en ollut syönyt mitään koko päivänä, joten menin sinne ihan vain ruuan takia. Ärtymys oli suuri kun huomasin että syötävinä oli suklaita, keksejä ja riisikakkusia. Missä olivat leivät? Olin myös ärtynyt siitä että ruokalipukkeen sai vain lauantaille, joka vielä sattui olemaan päivä jolloin ei sitten ehtinyt syömään koska aikataulut menivät sekaisin (conin lopulla minulla oli 2h ylitöitä takana) Info kulki meidokahvilaan todella huonosti ja jouduimme molempina päivinä hoputettuina kasaamaan kamamme kun meille annettiin maksimissaan 45 minuuttia aikaa panna kahvila kasaan ja valmiiksi ennenkuin järkkärit "heittävät meidät ulos"

Narikkalappuja katoili ja tavaroita oli paikoissa ja narikkanumeroissa joihin ne eivät kuuluneet. Yleisesti narikka toimi hyvin mutta muutaman kerran sadattelin kun esimerkiksi kaverini kaikki muut tavarat löytyivät heti narikasta paitsi yksi kenkä??? #Tissigateen en osaa ottaa kantaa koska en ole siitä sen enempää kuullut kuin netissä.

Kävin myös sunnuntaina katsomassa Cossikisat. Ncc-kisaajia oli kaksi. Aivan. Kaksi (2) kappaletta. Hall cosplayhin oltiin kuitenkin otettu sitten vähän enemmän porukkaa, mutta harmillisinta NCC:ssä oli se, että se oli conin ainoa "kunnon" kisa. Kisaajia oli niinkin vähän ilmeisesti siksi että info ei ollut taaskaan kulkenut kunnolla coniltä kisaajille joten moni perui kisaosallistumisensa.

M: NCC-karsinnat oli isoin syy miksi edes lähdin Yukiconiin, joten olin tilanteesta vähän käärmeissäni. Peruutukset cosplaykisoissa ovat ihan ymmärrettäviä, mutta peruutukset koska et tiedä viikko ennen conia oletko mukana kisassa on puhdasta mokailua conin puolelta. Kisat oli vähän tyngät ja vaivaannuttavat pitkien hiljaisuuksien ja yleisen hiomattomuuden takia. Juonto oli vähän mitä oli, mutta ei siitä sen enempää koska, Kisan oleminen sunnuntaina oli vähän hassua, mutta ei paikkakuntalaisia haitannut.

A: Vaikka kuulostammekin aika negatiivisilta, oli yukissa hyvääkin. Uudet tilat olivat hyvät ja keskeisellä paikalla. Vesipisteet toimivat hyvin ja niitä oli tarpeeksi. Kirppari oli iso. Kuitenkin kokonaisuutena meidoilun lisäksi conissa vietetystä ajasta jäi käteen vain ajatus siitä että "voishan tonne yukiin hakea taas töihin mut lippua en ehkä enää osta"

M: Kokoustamo oli ehdottomasti ja äärimmäisen monta kertaa parempi conipaikka kuin Espoon Kulttuurikeskus, ja alun karttahämmennyksen jälkeen helppo suunnistaa. Tilat oli käytetty hyvin ja pidin siitä, että kirppari ja taidekuja oli selkeästi esillä myyntipöytä"salin" vieressä eikä tungettuna jonnekin piiloon. Vaikka en kamalasti tykännyt pääsalista niin posiitivista oli ylimääräinen screen salin puolessa välissä (olimme aina etupuoliskossa että en osaa kommentoida sen enempää) ja sunnuntaina värikoodatut paikkaliput.

A: Tällä kertaa Yukista jäi lootiksi kuvia Dashianalta ja yksi pokkari sangatsun pöydältä.



M: Itse en lootannut mitään. Aikomuksena oli hakea kirpparilta yksi kiva figuuri mutta se oli jo ehtinyt lähteä kun minulla oli käteistä ; _ ;

A: Kokonaisuutena Yuki oli taas kerran ihan jees. Meidoilu oli ihan sairaan kivaa ja jos minua pyydettäisiin uudelleen lähtisin heti!

M: Lähdin Yukiconiin mahdollisimman avoimin mielin, mutta päällimmäisenä conista jäi vähän kitkeränkatkera fiilis. Potentiaalia olisi paljon (varsinkin nyt kun siirryttiin isompiin tiloihin) mutta pienten ärsytysten kasaantuessa isommaksi pinoksi yleisfiilis oli aika iso meh. Ensi vuodesta en osaa vielä sanoa, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä minun lippuni saa joku muu (taisinpa sanoa näin viimeksikin).

A: Seuraavana olisikin sitten minun aikani kääntää katse kohti popculttia, jonne suuntaan tälläkertaa ilman Mischiefzeroa! Lisää aiheesta myöhemmin!

Näihin kuviin ja tunnelmiin..




..ensin ihanaa..


...sitten kamalaa.

-Anakichi

~ Mischiefzero