torstai 30. kesäkuuta 2016

Ara Haan ja pahan mielen puku

Moi.

Olen ollut blogin puolella aika suuressa radiohiljaisuudessa Yukiconin jälkeen. Pahoitteluni siitä. Tämä ei tarkoita sitä, että olisin ollut toimettomana, ei suinkaan. Olin tarkoituksella vielä tavallistakin hiljaisempi, sillä minulla oli tasan yksi isompi projekti Desuconiin.

Tämä kaunis neiti, eli Ara Haanin Little Devil-versio pelistä Elsword
Puhuin Aran tekemisestä jo viime vuonna, mutta päätöksen hahmon tekemisestä Desuconiin tein jo tammikuussa. Päätin jo silloin, että keskityn täysillä tämän puvun tekemiseen, muut kakkospuvut tulevat jos aikaa riittää. Asu ei sinänsä ollut mikään salaisuus sillä lisäilin kuvia eri tekovaiheista sosiaaliseen mediaan, mutta alunperinkin oli tarkoitus tehdä iso superpäivitys Desuconin jälkeen. Siinä kävi vain vähän hassusti että lopetin koko puvun tekemisen n. viikko ennen Desuconia.

Superpäivityksen teen silti. Kuvia tuli otettua kun muistin.

Takki oli ensimmäinen ja ainut asia, jonka tein täysin loppuun asti. Tämä oli myös ensimmäinen asia, jonka tekemisen aloitin heti maaliskuussa. Takki oli projektina yleisesti mukava mutta välillä myös suurta turhautumista aiheuttava, johtuen virheiden tekemisestä ja tekniikoiden kokeiluista (ja näistä johtuvasta jatkuvalta tuntuneesta purkamisesta). Vähän joutui hahmotus koetukselle, kun selvittelin mitenpäin valkoiset hihat pitää ommella vuoriin kiinni niin, että ne ovat oikeinpäin kun kiinnitän takin ja vuorin yhteen.


Takki oli jo melkein kasaamista vaille valmis ennenkuin päätin että koneella ommeltu oranssi nauha on ruma ja haluan ommella ne käsin. Mustien hihojen nauhan onnistuin ompelemaan takaisin nätisti, mutta valkoiset hihat päädyin tekemään kokonaan uudestaan. Ei harmita, näyttää paljon kivemmalta.


Lapset, älkää ommelko ajatuksissanne
Myönnän avoimesti vuorittavani cossejani turhan harvoin. Tässä cossissa tulikin sitten vuoritettua lähes kaikki. Takin vuorittaminen oli vähän jännää, kun en halunnut/voinut päälliommella oikealta puolelta, joten piti luottaa kääntämisen ja silittämisen voimaan. Onneksi löytyi hyvät tutoriaalit mitä seurata.



Vaikka takki olikin aika paljon opettelua ja eri tekniiikoiden kokeilua ja tämän takia selkeästi aikaavievin, tykkäsin loppupeleissä tosi paljon tämän tekemisestä. Takissa sai kokeilla uusia juttuja ja hioa asioita, jotka on aiemmin menneet vähän päin metsää (eli vinonauhakulmia). Voisihan siihen edelleen tehdä pieniä korjauksia, mutta yleisesti olen varsin tyytyväinen.


Paitaa oli jännä tehdä. Mittasuhteet tuotti aluksi vähän päänvaivaa, kun yritin sovittaa paitaa omalle keskivartalolleni, ja siitä selvittiin kohtalaisesti. Paidan päällesaamiseksi selässä on vetoketju, harkitsin tosin myös jonkinlaisen nyörityksen tekemistä. Saumoissa on vannetta antamassa tukea ja ryhtiä, kiristystä ei ole. Ja ryhtiä paita muuten antoi, tuo päällä pysyi selkä aika tehokkaasti suorassa. Rintaosaa hahmottelin ja tein ensimmäisen version, mutta tämä jäi kesken. Myös yksityiskohdat jäi tekemättä


Hameen tekeminen pelotti alunperin, mutta se oli loppujen lopuksi ihan mukavaa puuhaa. Ainut asia mikä aiheutti vähän päänvaivaa oli kaavoitus, sillä 95 prosenttia tekemistäni hameista on joko vekkihameita tai kelloja, ja nyt pitikin sitten saada kolme erikokoista ja -mallista hametta toimimaan yhteen. Muutaman koepalan jälkeen pääsin ihan mukavaan tulokseen. Päädyin tekemään rypytyksen laatikkona, koska se on kuvassa selkeä laatikko eikä epätasainen. Rypytyksen oranssin nauhan toinen reuna on ommeltu ensin koneella kiinni, minkä jälkeen tikkasin toisen reunan käsin. Sahalaitanauha on ommeltu käsin, mitä nyt tikkasin koneella kaikki palaset kiinni toisiinsa. Tästä jäi laittamatta vetoketju ja vyötärönauha, että ei kamalan paljon, alushametta en ehtinyt leikkelemään muotoon.




Kengät olikin sitten tosi hauska jutttu. Etsin pitkään sopivia pohjia Aran kenkiin, mutta en löytänyt mitään hyväksyttävää. Tämän takia kävinkin sitten varastolla hakemassa mitkä muutkaan kuin Shoukakun kengät. Osittain ihan terapeuttisesti pääsin repimään kaiken ylimääräisen niistä hirvityksistä pois, vaikka Anakichin välillä liian hyvät liimailut aiheuttivatkin osittaista ärtymystä. Irroittelun jälkeen maalasin kannat ja pohjat sekä teippasin jalastani kaavat itse kengälle. Ehdin ommella kenkiin mustan päällyksen ennen töiden lopettamista, vuori ja remmit jäi.



Peruukki...voi juku.
Peruukin työstäminen alkoi maaliskuussa. Tilasin kaksi metrin mittaista peruukkia, alkuperäisenä tarkoituksena oli kasata niistä yksi sivupompulainen peruukki. Ehdinkin jo koota lähes kaiken pohjaperuukin kuidun pompulaan ennenkuin totesin et vituiks män ja heitin koko peruukin huuhteluaineutumaan.

Tähän päästiin
Perkele
Toinen yritys. Tällä kertaa meni jo paremmin ja pääsin ompelemaan weftejäkin. Harmitus sattui siinä vaiheessa, kun yritin laittaa peruukin päähäni ja totesin, että olin kiristänyt kuitua liikaa ja peruukki ei mennyt enää päähäni. Tässä vaiheessa heitin tämän peruukin menemään, sillä kuitu oli jo alkanut hapsuuntua eikä olisi kestänyt enää kolmatta muokkauskierrosta.


Yritys numero kolme. Otin käyttööni Araan alunperin tilatun clip-on - peruukin. Kokosin pohjaperuukin sivupompulaksi ja suihkin hiuslakkaa som satan. Ompelin niskaan parit weftit, minkä jälkeen kiinnitin klipsistä irroitetun pompulan peruukkiin. Pienen siistimisen jälkeen kiinnitin vielä rusetin. Rusetin valkoinen kuvio on maalattu, kun alkuperäinen ompelujälki näytti hirveältä.

Lähtökohta numero kolme
Niskavillojen ohjailua oikeaan suuntaan. Enpä ole ennen neuloittanut peruukkia väärinpäin peruukkipäähän
Peruukki puikkojen kiinnittämistä ja lirppojen siistimistä vaille valmis
Jätin proppien tekemisen viimeiseksi, mikä ei ehkä ollut hirveän hyvä päätös. Vyö jäi ihan alkutekijöihinsä, samoin hanskojen koristeet (niin kuin hanskat yleisestikin). Lannekukkasen(?) leikkelin, worblasin, päällystin ja maalasin, timantti ja tupsu jäi tekemättä. Cossiin tuli vähän joka paikkaan eri kokoisia perhosia, jotka ehdin leikata softiksesta. Osan liimasin solkiin kiinni, osan ehdin jo päällystää, osa makaa pienessä minigrip-pussissa irrallaan. Ainut pikkuproppi, jota tuli kunnolla tehtyä, oli peruukkiin tulevat puikot.

Riemuni oli suuri kun ostamani maalit oli valmiina hyvän värisiä eikä tarvinnut alkaa sekoittelemaan omia sävyjä
Perhoisia
Peruukkiin kuuluvat puikot oli vähän turhan hitaat tehdä, ihan vaan sen takia että suuri osa ajasta meni asioiden kuivumisen odottelemisessa. Puikot on puurimaa hiottuna vähän kapeammaksi ja maalattuna mustiksi. Kettu on silk clayta, paljon gessoa, paljon liimaa, paljon hiomista ja vähän valkoista maalia. Ketun "kaulakoru" on silk clayta ja vähän softista. Tuli ihan hauskan näköinen, olisi pitänyt jaksaa päällystää vielä vähän enemmän.

Kettu kuivuu siellä asentoon
Muistaako joku miten Shoukakun kanssa puhuin siitä, että seuraava oma proppiprojektini olisi vähän pienempi? Minä muistin. Kun veistelin Aran keihästä.

Keihäs on jyrsitty irti parisenttisestä lautalevystä. Ja muuta en sitten ehtinytkään tehdä, hiominenkin jäi kesken. Hommaan meni ainakin kolminkertainen aika kuin siihen olisi voinut mennä, sillä unohdin että meillä ei ollut kunnon sahaa. Päädyin siis poraamaan keihään reunaa pitkin lukuisia pieniä reikiä ja irroittelemaan suurimman osan keihäästä näin, ennenkuin menetin hermoni (ja katkaisin poranterän...) ja sahasin viimeiset puoli metriä varresta meidän pienellä metallisahallamme. Toimi ihan hyvin. Pituutta tällä monsterilla oli jo tässä vaiheessa pari metriä, mutta suunnitelmissa oli tehdä finnfoamista keihään "perä" ja näin lisätä pituutta vielä se parikymmentä senttiä. Syynä ihan se, että keihäs on selkeästi Araa pidempi ja oma pituuteni lähes kymmenen sentin korkokengillä on suunnilleen se 190 senttiä.

Onneksi oli hyvä keli, muuten olisi harmittanut viettää tämän kanssa aikaa parvekkeella
Ihmiset, ostakaa kunnon välineet. Tämä ei ollut hauskaa eikä oikeasti edes kovin järkeää
Monsteri
Jos asiat kerran olivat näin hyvin ja olisin saanut cossin tehtyä valmiiksi Desuconiin, miksi en sitten tehnyt niin? Aika simppeli syy. Mutta ensin vähän taustoja.

Minulla oli nimittäin koko kevään salaisuus, jota varjelin aika tarkasti: olin osallistumassa ECC-karsintoihin.


ECC-karsintoihin osallistuminen nousi ensimmäisen kerran päähäni vuonna 2012. En tietenkään ajatellut silloin, että nyt minä heti tuonne ensi vuonna, mutta silloin tajusin ensimmäisen kerran, että tuohon kisaan minä haluan osallistua. Jokaisen Desuconissa istutun cosplaykisan jälkeen tuo tunne voimistui entisestään ennenkuin tämän vuoden tammikuussa, noin viikko Frostbiten jälkeen, istuin metrossa kohti kotia ja päähäni alkoi muodostua esitysidea. Tajusin samalla, että Ara sopisi mainiosti tähän esitysideaan, ja saman iltana ilmoitin Anakichille aikomuksestani osallistua karsintaan tänä vuonna.


Cossin tekemisen aloitin Yukiconin jälkeen, ja mielenkiinnosta pidin kirjaa, kuinka paljon aikaa/rahaa tähän cossiin käytin (tulos keskeyttämisen kohdalla: aika paljon). Kevään edetessä ajatukset kisaan osallistumisesta alkoi konkretisoitua ja aloin epäillä, että onko minusta nyt kuitenkaan tähän. Samat ajatukset pyöri mielessä aina ilmoittautumisen aukeamiseen asti, eikä ilmoittautumisen siirtyminen useammalla tunnilla auttanut hajoilevia hermojani ihan kamalasti. Päädyin lähettämään hakemukseni aika nopeasti, osittain ihan sen takia etten turhaan pyörittele asiaa mielessäni enemmän kuin olisi ehkä tarpeen.


Miksi sitten peruin osallistumiseni? Ihan simppelistä syystä: paskoin polveni reilu viikko ennen conia. Ei siinä mitään, jos esitykseni olisi ollut aika staattinen, mutta suunnitelmissani oli kuitenkin suhteellisen eläväinen esitys enkä saanut sitä enää muokattua järkevästi sopimaan sekä taustanauhaani että polveni tilaan. Tämän takia lähetin Rikolle sähköpostia Desuviikon maanantaina ja peruin osallistumiseni.

Pelkkä ajatus siitä, että juuri minusta tuli se henkilö joka peruu kisaosallistumisensa viikko ennen kisaa, inhottaa minua. Olen aina ajatellut, että varsinkin arvokisakarsintoihin ilmoittautumisen perumiseen täytyy olla aika iso syy, eikä laatua "puku ei tullut valmiiksi/on paska". Vaikken tietyssä mielessä voinut loukkaantumiselleni mitään ja tiedän että olisin saanut tehtyä asuni valmiiksi ajoissa, tunnen silti syyllisyyttä. Olin suunnitelut osallistumista melkein puoli vuotta, yrittänyt tehdä cossia tavallista tarkemmin ja käyttänyt useita tunteja taustanauhani tekemiseen. Ja sitten viikko ennen conia asioita tapahtuu ja kaikki tämä työ menee hukkaan. Tämän takia en halunnut tehdä cossia loppuun: Ara oli minulle niin selkeästi se the_puku, puku jolla lähden kisaamaan unelmakisaani, että pelkkä puvun pukeminen päälle ilman sitä kisaamista olisi tuntunut väärältä.

Voisin selittää vaikka kuinka pitkään siitä, kuinka minua harmittaa etten päässyt kisaamaan, mutta en pysty karistamaan mielestäni sitä pientä helpotuksen tunnetta, jonka peruminen minussa aiheutti. Ja se saa minut ihan saatanan vihaiseksi. Polvi antoi minulle "luvan karata" pelkojani ja epävarmuuttani kisan suhteen, eikä se ole mukava ajatus. Vaikka epävarmuus alkoi kaivella etenkin toukokuussa, aioin kuitenkin kiivetä kisalavalle jos ei muuten niin kokemusta hakemaan, ja nyt se jäi tekemättä eikä edes hermojen pettämisen takia.

Olenko ottanut koko jutun ihan liian vakavasti? Ihan mahdollista.


Olenko osallistumassa ensi vuonna ECC-karsintoihin? En osaa sanoa. Tavallaan haluaisin ottaa tämän esityksen, parannella ainakin kolme neljäsosaa kaikista pikkuvioista jotka koskaan löytäisin, tehdä puvun vielä paremmaksi ja vielä tarkemmin ja yrittää uudestaan. Toisaalta kisaa katsoessani tulin entistä tieitoisemmaksi oman pukuni ja esitykseni virheistä ja puutteista, enkä tiedä saanko korjattua kaiken haluamalleni tasolle vuodessa. Vaikken yleisesti usko omiin menestymismahdollisuuksiini ja oma tavoitteeni on tällä hetkellä (kisaa yhtään vähättelemättä) pelkkä karsintaan osallistuminen, tämäntasoisiin kisoihin osallistuttaessa on aina huomioitava se voiton mahdollisuus, ja asiaa ajatellessa olen alkanut kyseenalaistaa, olenko kuitenkaan vielä sillä tasolla, että voisin ylpeänä edustaa Suomea kansainvälisissä arvokisoissa. Vuodessa voi saada paljon aikaan ja kehittyä nopeastikin, mutta onko se tarpeeksi? Cossin tulen kyllä tekemään jossain vaiheessa loppuun, jos ei minkään muun niin kuvien takia.

Siellä se on
Tämän päivityksen piti olla suhteellisen kevyt tapaus, mutta nyt kyllä jäi vähän kirpeä maku suuhun. Toivottavasti seuraava päivitys on vähän iloisempi, luvassa olisi nimittäin ainakin vähän photoshoottailun tuloksia ja Traconin suunnitelmia. Siellä ei ole luvassa kisailua.

~ MischiefZero

tiistai 21. kesäkuuta 2016

Desucon 2016 - vauhtiviikonloppu

Anakichi: Desucon on ohi ja conidarraa potiessa on parhainta muistella sitä. Tälläkertaa conimme meni aikalailla photoshoottiessa ja ehdimme myös käymään muutamilla luennoillakin. Tänä vuonna Desu oli käynyt läpi muutamia uudistuksia ja ainakin minun mielestäni nämä uudistukset helpottivat conin aikatauluttamista ja toimivat siis hyvin.

MischiefZero: Onnistuimme tänä vuonna järjestämään itsellemme aika täyden Desuconin, mikä oli ihan mukavaa vaihtelua "mitäs nyt tekisi"-hetkiin, joita on välillä päässyt tapahtumaan. Uudistuksia tosiaan oli, ja minun silmääni ne olivat vähän 50-50, osa toimi paremmin kuin toiset.

A: Tänävuonna vain minulla oli cossi ja minullakin vain yksi. Ensimmäisenä päivänä pyörin conipaikalla Yukimeidona ja lauantai-sunnuntain taas vedin Nanan päälleni.

M: Minullahan piti olla mukana heti Yukiconin jälkeen aloitettu Ara Haan, mutta asioita tapahtui enkä tehnyt asua valmiiksi ja olinkin koko viikonlopun cossitta. Selittelen tästä isommin ja kuvien kera myöhemmin.

A: Lähdimme kohti jo totuttua hotelli Scandic Lahtea aamusella Helsingistä. Perille päästyämme tapoimme aikaa pelailemalla kännykällä kunnes pääsimme vastaanottamaan huoneemme. Ensimmäinen viikonlopun iloinen tapahtuma odottikin kun avasimme hotellihuoneen oven: huone oli isompi kuin mikään aikaisemmista ja siellä oli yksi kolmen nukuttava parisänky ja avattava sohvasänky, eli kukaan ei joutunut nukkumaan lattialla.

kassialmat aamusella
Kingschairin riemua isosta sängystä (tilannekuvasta kiitos Pikkupiri)
Jollakulla oli ilmeisesti vähän tylsää muita odotellessa
Laittauduimme seurueinemme hotellilla ja suuntasimme Sibbetalolle juuri sopivasti ovien aukeamisen aikaan. Liput sai vaihdettua nopeasti rannekkeisiin ja sisään pääsi jonottelematta liian pitkään. Conin alettua menimmekin avajaisiin, joissa oli tänä vuonna teemana Desu-oikeus. Desu-kunia syytettiin murhasta ja murhan uhrina oli ilo animeharrastuksessa. Pääsimme istumaan aika eturiviin joten sain muutamia hyviä kuvia avajaismeiningeistä.





M: Onneksi pääsimme aikalailla eturiviin, sillä esiintyjien ilmeitä oli hauskaa katsella. Avajaisten idea oli hyvä, mutta omassa hauskuudessaan vähän tylsä. Osa puheenvuoroista tuntui turhaan venytetyiltä ja aika selkeä esittelykierroshan se oli. Ihan hyvä vain että päädyimme käymään avajaisissa, sillä päättäjäiset oli sidottu samaan teemaan ja olisivat käyneet vähemmän järkeen ilman avajaisia.

A: Avajaisten jälkeen minulla oli luvassa noin tunti aikaa conitusta jonka aikana shootimme ensimmäiset kuvat viikonlopun saldosta. Alla muutama ensimmäisen päivän kuvista.

kuvasta kiitos Juce
Kuvattavana Pikkupiri ja Kingschair





Suuntasin seitsemäksi Yukiconin pöydälle meidokyselytuntia pitämään. Pöydällä ei oikein käynyt kuhina mikä ei sinällään haitannut minua, koska sain sitten istuskella mukavasti pöydän ääressä ja jutella kaikille jotka siihen tulivat.




Toimin tulevassa Yukiconissa meidomamma jr:nä ja pyöritän Cafe Aisun twitteriä joten edustelin The Meidomamman kanssa yhdessä pari tuntia.

M: Anakichin ollessa työtehtävissään kävimme muun joukkomme kanssa vähän tutkiskelemassa paikkoja. Kiersimme ensin kirpputorin, johon saimme kulutettua melkein tunnin jonottelun takia, minkä jälkeen kävimme tervehtimässä Anakichia Yukipöydällä ennen nopeaa tankkausta ravintola Lastussa. Pikaisen kahvitauon jälkeen olikin sitten viikonlopun ensimmäisen luennon aika.

A: Edustelun jälkeen suuntasimme Jussi Karin Käänteishaaremit- tyttöjen päiväunet & painajaiset - luennolle. Luento oli viihdyttävä ja taattua Niidel-kamaa. Oli hauska nähdä hahmostereotyyppien tarkastelua ja luennon tägiä kannattaa käydä kurkkaamassa. Tägi on #nakkibileet.

M: Viileä-kun paras poika. Oli tosiaan ihan hauska ja viihdyttävä ohjelma, mukavasti meni reilu tunteroinen Jussia kuunnellessa. Ohjelman jälkeen oli tarkoitus nauttia Desuloungesta, mutta päädyimme lähtemään takaisin hotellille varsin nopeasti. Ilmeisesti lavalla oli jossain vaiheessa livemusiikkia, mutta ei sitä oikein tahtonut kuulla ihmisporinan yli. Tässä tilanteessa harmitti, ettei Desulounge ollut enää pienemmässä, suljetussa tilassa, sillä parvella oli vielä vähemmän tilaa kuin myntipöytäsalissa eikä se tuntunut yhtä "intiimiltä", paremman sanan puutteessa.

A: Perjantaina emme sitten tehneetkään muuta erityistä. Hotellillekin selvittiin niin että ehdimme syödä klassiset hesemätöt ja käydä nukkumaan. Minulla oli tavoitteena ehtiä lauantaiaamuna klo 10 alkaneelle paneeliin aiheesta Miksi ohjelma ei enää kiinnosta. Aamulla puin Nanan päälle ja olin kuin olinkin conipaikalla ajoissa. Ensimmäisiä kertoja aikoihin!


Paneeli oli mielenkiintoinen katsaus siihen, miten kannattaa pitää ohjelmaa conissa. Eli ei ihan vastannut ohjelmakuvausta. Harmi sinällään, sillä minua olisi kiinnostanut kuulla todellakin siitä miksei nykyään ihmisiä kuulemma ohjelmat kiinnosta. Tämä paneeli ainakin oli täynnä, onneksi! Panelistit olivat tehneet kyselyn jonka tuloksia käytiin läpi harmillisen vähän. Paneeli kääntyi ajankäyttösyitä tarkastelleen dian jälkeen enemmänkin siihen, että panelistit kertoivat mitä kannattaa ja mitä ei kannata ottaa huomioon kun suunnittelee ohjelmaa coniin. Ei siinä mitään sinällään, erittäin hyviä vinkkejä tuli, mutta aihekuvaukseen nähden ohjelma oli eri ohjelma kuin se mitä tulin katsomaan. Kuuntelin kuitenkin mielenkiinnolla. Ainoa itseäni askarruttanut kommentti oli nopeasti loppuun heitetty "Cosplay-kisat ja AMV-kisat eivät ole kisaajia varten vaan siksi, että saadaan kaikki osallistumaan edes johonkin. Että saadaan ilmaa putsattua käytävillä" On sinällään harmillista ajatella, että näin muka olisi, sillä sehän vie täysin pohjan niiltä, jotka monia kuukausia valmistautuvat kyseisiin kisoihin. Mielestäni kisat ovat muutakin kuin vain show-elementti. Jos ne tehtäisiin vain katsojille, ei niitä olisi edes järkeä kutsua kisoiksi. Olisi vain "Cosplay-esitystunteroinen" ja "AMV-kimara"

Paneeli oli kaikenkaikkiaan hyvin rakennettu muttei vain pysynyt kuvauksen mukaisessa aiheessa, mikä on sinällään hassua sillä se oli yksi neuvo joka annettiin hyvän ohjelman tekemiseen.

M: Muu porukkamme, minä mukaanlukien, saapui conipaikalle hieman yhdentoista jälkeen. Minua edellämainittu ohjelma ei niin paljon kiinnostanut (eh eh), joten oma aamuni ei ollut ihan niin kiireinen. Lauantaina olin Kingschairin tekemässä shironuri-meikissä.

Taitaa olla viikonlopun ainoa kunnon yhteiskuva
A: Kun loppuporukka oli saapunut niin kiertelimme hetken conissa jonka jälkeen sitten suuntasimme Vesijärven rantaan shoottimaan. Tässä conissa shootittiinkin sitten todella paljon ja hyviä kuvia! Ajattelin nyt kunnostautua cosplay-shoottikuvien ottamisessa ja perustaa kuville ihan portfolion. Minua kiinnostaa kuvata ihmisten asuja ja kertoa niistä tarinaa kuvien kautta. Se on vähän kuin jatke piirtämisharrastukselleni, nyt vain niin että minua eivät rajoita piirtotaitoni. Kuvasimme ystäviemme Neon Genesis Evangelion-cosseja ja nappasimme myös muutaman kuvan muiden ystäviemme Kuroko no Basuke- , Touhou- ja Mirai Nikki-cosseista. Lauantaina saatiin sitten myös kuvia minun Nanastani ja ne ovat ihan kivoja, olen yllättynyt! Minut on kuvannut Kingschair ja Mischiefzero








Otimme myös kuvasarjan viittauksena siihen että Nana sanoo olevansa ikuisesti 17.




Ja ettei menisi ihan liian hienoksi niin tottahan siellä näitäkin on. 


M: Shoottailun jälkeen lipesimme Teppo Suomisen ja Anssi Matti Helinin Saako tälle edes nauraa - synkät teemat komedia-animeissa - luennolle. Saavuimme luennolle aavistuksen verran myöhässä, joten päädyimme seisomaan ensimmäisen puoli tuntia ja loppuajan istumaan salin takaosassa. Luento oli hyvä paketti ja esiintyjät toimivat hyvin yhteen, mitä nyt muutaman kerran puhuivat toistensa päälle. Osa kommenteista meni ihan sijaintimme takia ohi, mutta se ei onneksi kokemusta juurikaan huonontanut.

A: Itseltäni meni luento osittain ohi, sillä kun lyhyt ihminen istuu lattialla, jää tahtomattaankin paitsi slideistä. Samalla kun luentopuhe ei kuulunut täysin huonen perälle koska ihmismassa imee ääntä, oli kuitenkin hauska huomata että olin seurannut useampaa luennolla mainittua sarjaa mikä syvensi luennon sisältöä itselleni. Luennon jälkeen kuvailtiin vielä vähän jonka jälkeen hengailimme alkoholiparvella kun sieltä löytyi sopiva nurkka.

Lisää kuvia:






Kuvissa Pikkupiri ja Thekingschair

Odottelimme yhden seurueestamme takaisin ja sitten olikin jo iltabileiden aika. Metsähalli oli aika tehokkasti "savustettu" enkä ole ihan varma hajosiko savukone vai annettiinko sen vain täyttää tila utuisella savullaan. Oli kuitenkin hienon näköistä kun aurinko paistoi vesijärven yllä ja metsähalli oli savuinen.

utua
...Otimme myös kivan ryhmäkuvan yhdessä:

"Se ei ole hyvä leuka jos se ei satu vähän"
Iltabileet olivat ihan mukavat, mitä nyt ensimmäinen artistiryhmä soitti täysin niihin tiloihin sopimattoman kovaa räimettä. Oli pakko käydä ulkona koska tuntui että korvien suojaamisesta huolimatta menisi kuulo. Loppubileiden tarjonta olikin sitten miellyttävämpää, mitä nyt itse jouduin väsyilyn takia lähtemään jo aiemmin kuin muut. Kävelin raivokkaasti pohkeet pinkeinä takaisin hotellille ja nukahdin ennätysajassa.

M: Itse en alunperin lämmennyt ajatukselle iltabileistä Metsähallissa, sillä pelkäsin äänitason nousevan sosialisoinnin kannalta kestämättömiin lukemiin. Onneksi illan ensimmäistä esiintyjää lukuunottamatta musiikki oli tarpeeksi hiljaisella, ettei kakkosparvella tarvinnut huutaa. Jäimme Kingschairin ja Pikkupirin kanssa Sibeliustalolle noin puoli yhteen asti kuuntelemaan musiikkia (tanssilattialle emme tällä kertaa menneet, päivä oli ollut pitkä), minkä jälkeen hipsimme mättölän kautta hotellille nukkumaan sen neljä tuntia mitä loppujen lopuksi saimme nukuttua.

Sunnuntain aikataulu oli aika lailla samanlainen: Anakichi aikaisemmin conipaikalle, loppukomppania n. tuntia myöhemmin. Sunnuntaina syynä oli cosplaykisan paikkaliput, ja Anakichi lähti niitä meille hakemaan. Anakichilla saattoi olla myös toinen syy olla aikaisin Sibeliustalolla...

A: Aamulla conipaikalla pyörivät hall cosplay-agentit ja halusin salaa ja ei-niin salaa kyseiseen kisaan, olinhan tehnyt puvun tälläkertaa ihan itse. Minut napattiin kuin napattiinkin hall cosplayhyn ja pääsin kilpailemaan onnennumerollani 4.


Menin kisaan ilmoittautumisen jälkeen otattamaan valokuvani kuvauspisteellä (kuvista huomasin että pitää kehittää vielä jämerämpi häntäkiinnitys) ja suuntasin myyntipöytäsaliin hankkimaan conin ainoat lootit. Kuvasimme myös lisää kavereidemme cosseja ennenkuin suuntasin tuomarointiin.


Kuvat: Helene Lindfors





Kuvissa Pikkupiri ^




ihanat kamalat yandere-kaverukset
Loppuaika ennen kisaa olikin sitten aikalailla bäkkärillä hyörimistä. Tuomarointi meni omasta mielestäni hyvin ja sain paljon kehuja. Sain myös todella hyvää rakentavaa kritiikkiä ja neuvoja. Itselleni vain tuli ihmeellinen olo bäkkärillä istuskellessa kun kuuntelin kuinka muut hall-kisaajat olivat aloittaneet harastuksensa n 4 vuoden sisään. Kisassa oli paljon ihmisten kolmansia ja neljänsiä asuja ja ne olivat upeita! En ollut jännittynyt ja tsemppasin muita. Kun kerroin että olen harrastanut tätä kohta 9 vuotta, aloin miettiä että mitä minä näitä hall-kisoja nuohoan.. Sitten viimeisellä sekunnilla ennen lavalle astumista totesin ääneen että "minun pitää osallistua isompiin kisoihin." ja astelin lavalle.

Huomasin nauttivani lavalla olosta niin paljon ja luotan kykyihini cosplayn saralla niin että aion nyt etsiä sopivaa rakoa Mischiefzeron kanssa (mielellään yhdessä) osallistua johonkin kisaan. Minusta oli kiva kuvakin lavalla! Kaverini sanoi että näytin lavalla jotenkin surkealta? En tiedä oliko se juuri ennen lavalle tuloa tehty toteamus, kirkkaus lavalla, vai se että katselin alaspäin suoraan kameroihin enkä yleisöön, mutta onneksi on tämä kivakin kuva!

Kuvasta kiitos Mikael Peltomaa!
M: Kisa oli ihan okei. Ei mitään ihan hirveää kuraa, mutta yksikään esitys ei jäänyt mitenkään erityisesti mieleen. Juonto oli omasta mielestäni vähän meh, mutta olen kuullut myös positiivisia mielipiteitä, joten en sitten tiedä. En ole ihan varma tykkäsinkö sunnuntaikisasta, toisaalta lauantai oli ohjelmaltaan aika tyhjä ja oli aikaa mm. shoottia mutta toisaalta sunnuntai olisi ollut aika hektinen jos olisi itse ollut kisaamassa.

Cosplaykisan jälkeen meillä oli mukavasti aikaa nostaa verensokeria ja suunnitella mahdollisia tulevia juttuja ennen päättäjäisiä. Päättäjäiset olivat avajaisia hauskempi spektaakkeli ja toimi yleisesti paremmin. Tykkään itse siitä, miten itsetietoinen Desucon on ja käyttää tätä viihdyttääkseen, vaikkakin osaa vitseistä tunnutaan väännettävän vähän liiankin kanssa. Mut hei, jos ihmiset nauraa niin vitsit toimii. Ehkä ensi tapahtumaan silti vähän klassisemmat avajaiset/päättäjäiset.

A: päättäjäiset olivat hauskat ja jatkoivat desuoikeudenkäyntiteemaa. Taputin käteni kipeiksi ja nauroin monesti ääneen. Coni oli tälläkertaa jotenkin samaan aikaan paljon toiminnantäyteisempi mutta myös oheistoiminta jäi vähemmälle. Emme käyneet karaokessa tai rytmipelipisteillä kertaakaan!! Käteen jäi muutama Yukicon-pinssi, sekä ostokset Dashianan myyntipöydältä. Tavallinen lootticon siis. Myyntipöydät olivat tosin nyt ehkä hieman hankalammat, sillä olisin halunnut kiertää taidekujaa hieman enemmän, mutta se oli sijoitettu myyntipöytäsaliin ja siellä oli jopa ahtaampaa kuin yleensä taidekujan ollessa parvella.



M: Desucon oli conina tänä vuonna aavistuksen parempi kokonaisuus kuin viime vuonna, jos ei minkään muun niin kiinnostavan ohjelman takia. Desuloungen outous harmittaa ja cosplaykisat sunnuntaina mietityttää, mutta yleisesti con oli ihan okei. En osaa sanoa, onko Desucon reilun kolmenkympin arvoinen tapahtuma, mutta ainakin minulle ne pari ohjelmaa ja hyvät tilat shoottailuun kallistaa hinnan hyväksyttävän puolelle, varsinkin kun nykyään ei tarvitse tulla edes kamalan kaukaa.

A: Minulle jäi desusta paljon tehnyt olo ja se on hyvä juttu. Harmikseni en ehtinyt laulella tai tanssimattoilla mutta ensi kerralla sitten!!

Näihin kuviin ja tunnelmiin...





-Anakichi

~ MischiefZero