keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Tracon 2016 suunnitelmat eli syvemmälle idolihelvettiin

A:"aweesfrgdasd Tracon" - Mischiefzero 2016.

Eli kuinka Mischiefzero alkoi kirjoittaa tätä postausta ja kuinka minä viimeistelin sen. Tracon on kovaa kyytiä tulossa kohti ja meidän vapaa-aikamme on mennyt suurimmalti osain nyt suomessakin julkaistun Pokemon Go:n parissa. Kohta pitääkin kunnostautua sillä koulut alkavat ja coni lähestyy. Olen jälleen tänä vuonna töissä Traconissa, joten halusin asun jossa voin tehdä lipunmyyntityötä. En kuitenkaan halunnut mitään "tylsää yksinkertaista" joten tällaisiin päädyttiin:

Lauantai:



Miria Akagi & Syuko Shiomi - The Idolm@ster Cinderella Girls: Starlight Stage

M: Lauantaiasut aiheuttivat tänä vuonna vähän ongelmia, kun emme meinanneet päästä yhteisymmärrykseen sarjoista tai hahmoista. Cinderella Girls oli yleisesti aika vahvoilla, mutta hahmot oli pitkään hakusessa. Lopulta päädyimme tulokseen, että valitsemme tyttömme toisista riippumatta



Hibiki Hagyuu & Ren Ekoda - Anne-Happy

Anne-Happy oli meidän kevään hyvänmielensarja, ja nämä tyttöset päätyivät cossilistalle aika nopeasti, loppujen lopuksi jo nyt Traconiin. Anakichi punatukkaisena Hibikinä, minä vaaleampana Reninä.

A: minun kohdallani molemmat cossit on jo aloitettu. Hibikin hame on enää klipsuja vaille valmis ja peruukkikin löytyi omasta takaa. Kraka on myös vaiheessa. Ren on samassa vaiheessa kuin hibiki. Olen myös aloittanut Mirian taikasauvavaltikka-mikrofoonin tekemistä ja on mahdollista että siihen tulee valoja!! Mischiefzeron idolicossiin on ostettu viuhkapohja ja kunhan vaimo kotiutuu keskisuomesta onkin aika alkaa pakertaa asuja kunnolla.

Ei siinä kai muuta! Tällaista Traconia tänävuonna! Seuraavan kerran postaillaan Umaru-cossishootin merkeissä!

Näihin kuviin ja tunnelmiin

milloin nämä versiot?


-Anakichi
~Mischiefzero