Anakichi

Heipä hei.

Olen 94-vuosimallin naisenalku Helsingistä. Olen syntyperältäni savolainen, mikä saattaa näkyä huonossa huumorintajussani. Harrastuksiini kuuluvat cosplayn lisäksi piirtäminen ja kaikenlainen tietokoneella notkuminen, sekä pelaaminen. Käyn minä joskus ulkonakin. Olen ikuinen taideopiskelija ja toivoton romantikko. Cosplaysta on tullut melkeinpä elämäntapa.

Olen harrastanut cosplayta vuodesta 2007, mutta olen tehnyt satunnaisia asukokeiluja jo nuorempana. Olen tämän pariskunnan proppaaja. Teen proppeja, koruja, sekä erilaisia pieniä yksityiskohtia. Stailaan myös peruukit, sillä minulla eivät sakset kädessä tutise. Olen laajentanut osaamistani modistinopinnoilla, eli osaan ommella pieniä asioita käsin.

Olen tätä blogia pyörittävästä kaksikosta aktiivisempi, mikä ilmeneekin omalla satunnaisesti tihenevällä postaustahdillani ja kuvia pursuavilla infopaketeillani siitä, kuinka kiinnitin ruuvin puuhun.

Coneista minut voi todennäköisimmin tavata kulkemassa joko kaksin Mischiefzeron kanssa, tai photoshoottaamassa niin hyvin kuin vain kykenemme. Vastaan nimeen Anakichi, joten minua kyllä saa lähestyä ihan vapaasti. Minulla on todella huono nimi- ja kasvomuisti, eli älä pahastu jos en heti tunnista sinua.

Olen meistä kahdesta se joka todennäköisemmin päätyy cossaamaan pikkutyttöjä.

Tässä tarpeeksi minusta, olkaa hyvä ja tutustukaa blogiin tarkemmin!

da | Tumblr | Instagram | twitter | 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti